Mies joka tiesi liikaa (Man Who Knew Too Much, 1956)

Pitkästä aikaa katsoimme Alfred Hitchcockin Mies joka tiesi liikaa (Man Who Knew Too Much, 1956). Se oli Hollywood-tulkinta aiheesta, josta Hitchcock oli tehnyt jännityselokuvan jo Iso-Britanniassa vuonna 1934. Hitchcock taisi itse myöhemmin arvostaa erityisesti 30-luvun versiota, juuri sen rouheuden tähden: 50-luvun trilleri oli suuren studion takuuvarmaa tuotantoa. Mies joka tiesi liikaa kuuluu niihin Hitchcock-elokuviin, jotka olivat vuosikymmenien ajan poissa valkokankailta. Elokuva palasi parrasvaloihin 1980-luvun alussa yhdessä neljän muun klassikon kanssa. Muistan vieläkin Takaikkunan (Rear Window, 1954) ja Vertigon (1958) uusintaensi-illan maaliskuussa 1984. Ne olivat täräys nuorelle filmihullulle.

Mies joka tiesi liikaa alkaa Pohjois-Afrikassa: kirurgi McKenna (James Stewart) viettää lomaa Marokossa vaimonsa Josephinen (Doris Day) ja poikansa Hankin (Christopher Olsen) kanssa. Perhe tutustuu linja-autossa ranskalaiseen Louis Bernardiin (Daniel Gélin), joka on tuota pikaa vainaa mutta parahtaa ennen kuolemaansa McKennalle kohtalokkaita tietoja. Eipä aikaakaan, kun Hank on kidnapattu. Mies joka tiesi liikaa tiivistää 1950-luvun ydinperheen ajatusta: tässä elokuvassa perhe, joka haluaa vain elää omaa elämäänsä, ajautuu kansainvälisten intriigien keskelle. Oikeastaan aika hämmentävää on se, että McKennan perhe ei saa ponnisteluilleen mitään apua virkavallalta. McKennan perhe on myös kulttuurien välisellä rajalla: alun linja-autokohtauksessa Bernard opastaa Hankia, ja tavallaan katsojaakin, siitä, millaisen tapakulttuurin parissa muslimit elävät. Mutta tästä aloituksesta huolimatta Pohjois-Afrikka jää vieraaksi ja tuntemattomaksi. Elokuvan kuvauksista kerrotaan, että Doris Day oli erityisen hämmästynyt siitä, miten kameleita ja muita eläimä käsiteltiin kuvausten aikana. Hän kieltäytyi jatkamasta, ellei eläimien olosuhteita saataisi paremmiksi.

Mies joka tiesi liikaa huipentuu Lontoossa, missäpä muualla, Royal Albert Hallin salissa. Salaliitto on valinnut hämmentävän näyttämön murhalle: veriteko on tarkoitus toteuttaa tuhansien ihmisten läsnäollessa, musiikkiesityksen aikana siten, että lautasten isku peittää laukauksen. Hitchcockin taidokkuutta on kiittäminen siitä, että näin epäuskottava asetelma menee katsojalle täydestä. Kaksitoistaminuuttinen jakso on montaasin taidonnäyte, jossa jännitys latautuu hetki hetkeltä. Säveltäjä Bernard Herrmann nähdään itse orkesteria johtamassa, ja hänen nimensäkin komeilee Royal Albert Hallin julisteissa. Itse kantaatti on australialaisen Arthur Benjaminin (1893–1960) säveltämä.