Suomisen Ollin tempaus (1942)

Katsoimme kaksi ensimmäistä Suomisen perhe -elokuvaa, mutta koska kirjoitin ensimmäisestä, Toivo Särkän ohjaamasta Suomisen perheestä (1941) muutama vuosi sitten, bloggaan tällä kertaa vain toisesta elokuvasta, Suomisen Ollin tempaus (1942), jonka ohjasi sorvalalaissyntyinen Orvo Saarikivi. Kun ensimmäisen elokuvan keskiössä oli nimenomaan perhe, toisessa etualalle nousi Olli, jota esitti niin ikään sortavalalaistaustainen Lasse Pöysti. Tarinan käsikirjoittivat Seere Salminen ja Elsa Soini, joiden yhteistyö oli alkanut jo vuonna 1938 Suomisen perhe -radiosarjalla. Salminen ja Soini käsikirjoittivat elokuvan keväällä 1941, välirauhan aikana, ja tapahtumien todettiin sijoittuvan toukokuulle 1941. Epäilemättä elokuva toteutettiin nopeasti, ja ainakin minusta tuntuu, että tämä on sarjan napakoin elokuva. Saarikiven ohjauskin tuntuu sujuvalta alusta lähtien.

Suomisen Ollin tempaus alkaa tilanteesta, jossa äiti Aino (Elsa Turakainen) on lähdössä perheen kaksosten, Marjan ja Matin, kanssa Hämeenlinnaan isoisän (Hugo Hytönen) luokse. Väinö (Yrjö Tuominen) jää kotiin Ollin ja Pipsan (Maire Suvanto) kanssa. Varsinainen draama käynnistyy, kun Olli ajaa polkupyörällään pikkutytön päälle. Tunnontuskat vaivaavat, ja Olli koettaa sovittaa ”rikoksensa”. Olli tutustuu tytön isoveljeen Jaskaan (Kalevi Hartti) ja perheeseen, jonka nimi on myös Suominen. Suomisen Ollin tempauksen kuvitteellisessa maailmassa on siis kaksi Suomisen perhettä, keskiluokkainen ja työväenluokkainen. Välirauhan ajan olosuhteissa elokuva kuvaa  yhteiskuntaluokkien yhteenkuuluvuutta. Jaska haluaa palvella isänmaata ja Ollin kanssa hän karkaa töihin raivausleirille.

Suomisen Ollin tempauksessa kevään 1941 olosuhteet tulevat esiin monin tavoin, ja se tekee elokuvasta erityisen kiinnostavaa katsottavaa. Historia tunkeutui elokuvaan jo siinäkin mielessä, että hinkuyskää potevat kaksoset lisättiin käsikirjoitukseen Väestöliiton toivomuksesta. Suomisen perhe on kantanut vastuunsa talvisodan jälkeen. Todellisuudessa kaksoset olivat ohjaaja Orvo Saarikiven ja hänen puolisonsa Aino Lohikosken adoptiokaksoset. Mieleeni jäi myös yksi erityinen esine Ollin ja Pipsan lastenhuoneesta: heillä on Fortuna-peli. Fortunan oli kehittänyt opettaja Juho Jussila jo 1920-luvulla, ja kotimaisesta puusta tehty peli osoittautui myös kansainväliseksi menestykseksi. Sota-aikana kotimaiset lelut, kuten Fortuna, vakiinnuttivat klassikonasemansa.