Umberto Giordanon Fedora Tukholmassa

Kuninkaallisessa oopperassa Tukholmassa on esitetty joulukuussa 2016 ja tammikuussa 2017 Umberto Giordanon harvinaista teosta Fedora. Olen haaveillut oopperan näkemisestä lavalla, ja sunnuntaina 8. tammikuuta tämä toive vihdoin toteutui. Kuuntelin 80-luvulla vinyylikansiona hankkimaani Monte Carlon oopperan tulkintaa (1969), jossa päärooleissa lauloivat Magda Oliveira, Mario Del Monaco ja Tito Gobbi. Giordanon oopperoista tunnetumpi on Andrea Chénier, joka nähtiin Kansallisoopperassakin viimeksi vuonna 2009. Mutta Fedoraa ei Suomessa vielä käsittääkseni esitetty. Teoksen harvinaisuutta kuvastaa se, ettei sitä vuosina 2016 ja 2017 nähdä tiettävästi missään muualla maailmassa kuin Tukholmassa. Tämä tekee myös esityksistä haasteellisia, sillä sairastapauksen sattuessa voi olla vaikea löytää paikkaajaa. Sunnuntain esityksessä sattui käymään juuri niin, että Loris Ipanovin osaan pestattu tenori Andrea Caré oli flunssan kourissa. Ilmeisesti hän oli sairaana jo edellisenä keskiviikkona, ja tuuraajaksi saatiin oopperan kakkosmiehityksessä laulava Rubens Pelizzari, joka laulaa parhaillaan Veronassa. Pelizzari lennätettiin Tukholmaan myös sunnuntaina. Hän oli edellisenä iltana esittänyt Leoncavalloa Veronassa, ja jo seuraavana päivänä hän oli valmis heittäytymään Ipanovin rooliin!

Fedora on vaikuttavaa musiikkia alusta loppuun, ja se vaatii laulajiltaan paljon. Päähenkilö Fedora on lavalla alusta lähtien, ja esittäjä saa antaa kaikkensa. Tukholman Fedora oli liettualaissyntyinen Asmik Grigorian, joka esitti roolin ensimmäistä kertaa. Esitys oli niin tyrmäävän vaikuttava, että ihmettelen, jos häntä ei pian nähdä samassa roolissa uudelleen. Oopperan laulullisuus on huipussaan toisen näytöksen loppukohtauksessa, jossa Fedora ja Loris Ipanov tuntuvat melkein repeävän liitoksistaan. Jäin kohtauksessa miettimään, miksi draamalla ja musiikilla on (ainakin minuun) niin suuri voima. Tähän on varmasti useita syitä, kuten laulamisen ruumiillisuus ja kyky saattaa katsojat osaksi äänellistä tilaa, mutta affektiivisuutta rakentaa yhtä lailla se tapa, jolla libretisti Arturo Colautti ja  Umberto Giordano ovat teoksensa rakentaneet. Italialainen ooppera on ollut Verdin ja Puccinin dominoimaa, ja taustalle ovat jääneet Giordanon ja Alfredo Catalanin kaltaiset tekijät, jotka yrittivät osaltaan vastata Wagnerin asettamaan haasteeseen musiikin ja draaman suhteesta. Giordanon Fedorassa numero-oopperan särmät hioutuvat draaman jatkumoksi, jota musiikin virta kuljettaa. Teoksen kuuluisin aaria on Loriksen ”Amor ti vieta”, joka on vain pariminuuttinen pyrähdys. Säveltäjä ei selvästikään ole halunnut tyhjentää sen sisältöä kerralla vaan palaa aarian teemoihin uudelleen, muuttunein sävyin. Myöskään Loriksen ja Fedoran duetto toisessa näytöksessä ei ole puccinimaisen vuolas ja runsas vaan pikemminkin pitkän tunteiden setvimisen lyhyt päätös. Juuri siksi sen viimeiset kaksi minuuttia tekevät niin suuren tunnevaikutuksen.

Fedora valmistui ensi-iltaan vuonna 1898, kaksi vuotta Andrea Chénier'n jälkeen. Se perustui Victorien Sardoun näytelmään, joka oli 1880-luvulla ollut Sarah Bernhardtin menestysrooli. Bernhardt pukeutui näytelmässä hattuun, jota sittemmin alettiin kutsua Fedora-hatuksi. Hatusta tuli Fedoran itsenäisyyden symboli. Tukholman esityksessä hattuja ei käytetä, mutta Fedora vaihtaa kyllä hiustensa väriä ensimmäisen näytöksen jälkeen. Tuntuu kuin ohjaaja Christof Loy haluaisi korostaa nimenomaan Fedoran vaihtuvia rooleja. Tähän viittaa myös videotekniikan käyttö: välillä katsoja näkee kulissien takaisia tapahtumia tavalla, joka tuo mieleen John Cassavetesin elokuvan Ensi-ilta (Opening Night, 1977). Tukholman Fedoran elokuvallisuutta korostaa moni muukin tekijä. Esitys on toteutettu ilman väliaikoja, jolloin draama kehittyy keskeytyksettä ja kolmen näytöksen paikat (Pietari, Pariisi, Bernin Oberland) korostavat näytösten välisiä katkoksia tarinan elliptisyytenä. Elokuvallisuutta on myös syvyyssuunnassa: näyttämön taustana on suuri kehys, johon aluksi projisoidaan videokuvaa mutta josta myöhemmin avautuu eräänlainen tableau vivant. Tämä fiktiivinen maailma on samalla rinnakkaistodellisuus, johon Fedora ja Loris astuvat viettäessään Sveitsissä lemmenlomaansa. Tuohon samaan maailmaan Fedora sulautuu lopussa riistettyään itseltään hengen.