17. tammikuuta 2017

12 tuolia (12 стульев, 1971)

Leonid Gaidain 12 tuolia (12 стульев, 1971) on neuvostokomedian klassikoita, joka on nähty televisiossakin kolmesti – vaikkakaan ei enää vuoden 1988 jälkeen. Pohjana oli Ilfin ja Petrovin, eli odessalaisten Ilja Fainsilbergin (1897–1937) ja Jevgeni Katajevin (1903–1942), samanniminen romaani. Vuonna 1928 ilmestynyt tarina sijoittuu NEP-politiikan, rajoitetun sekatalouden, aikaan, ja 12 tuolia karnevalisoi aikakauden yritteliäisyyttä ja sen lukemattomia eri muotoja. Tarinan veijarimainen päähenkilö Ostap Bender oli roisto, mutta hän saavutti lukevan yleisön, ja myöhemmin elokuvayleisön, suosion. Ilfin ja Petrovin romaani on elokuvattu hämmästyttävän monta kertaa: siitä on parikymmentä filmatisointia. Yhdysvalloissakin Mel Brooksin tulkinta valmistui jo vuonna 1970, vuotta ennen Leonid Gaidain suursuosikkia.

12 tuolia alkaa tilanteesta, jossa vanha aristokraatti kertoo kuolinvuoteellaan kätkeneensä timantteja yhteen kahdestatoista tuolistaan. Eipä aikakaan, kun vipinää syntyy ja ahneus valtaa paitsi Benderin (Artshil Gomiashvili) ja tämän kumppanin Vorobjaninovin (Sergei Filippov) myös isä-Fjodorin (Mihail Pugovkin), jonka uskonnollinen vakaus tuntuu haihtuvan hetkessä. Vallankumouksen jälkeen kaksitoista tuolia on hajaantunut ympärivaltakuntaa, ja komedian mukana katsoja kulkee Georgiaan ja Uralille asti.

Pitkän tauon jälkeen 1970-luvun neuvostokomedian katsominen vaati hiukan harjoittelua. Gaidain tyylissä on paljon vieraannuttavia piirteitä, tietoista teatraalisuutta ja liioittelua, mutta tämä kaikki on komedialle luvallista. Gaidai käyttää myös nopeutusta, minkä tarkoitus on ehkä tuoda mukaan ripaus mykkäelokuvamaisuutta – vaikka nopeutus tässä mielessä perustuukin väärinkäsitykseen, sillä aikalaiset eivät nähneet kohtauksia ”nopeampina”. 12 tuolia hyödyntää myös anakronismia, vaikka osaa viittauksista on vaikea tulkita tuntematta Neuvostoliiton 1970-luvun alun olosuhteita. Huikea on jakso, jossa nuoret vegetaristit elävät ahtaassa asunnossaan Tolstoin kuva seinällä. Pariskunta näyttää enemmänkin elokuvan valmistumisajan nykynuorisolta kuin viittaukselta tolstoilaisuuteen. Metaelokuvallisuutta Gaidai tuo esiin loppua kohti yhä enemmän, muun muassa mainitsemalla lopussa, että elokuva päättyy 17 minuutin kuluttua. Loppu tuntuu osin ironiselta, kun näytetään, mitä kaikkea hyvää neuvostoyhteiskunta on saanut aikaan tuolista löydetyillä timanteilla.

Ei kommentteja: