Joki jolta ei ole paluuta (River of No Return, 1954)

Otto Premingerin Joki jolta ei ole paluuta (River of No Return, 1954) edustaa varhaista CinemaScope-tuotantoa, mistä kertoo sekin, että otoksen keskipituudeksi on laskettu 20 sekuntia. Nopean leikkausrytmin sijasta laajakangaselokuva antoi tilaa avarille maisemille, kirkkaissa väreissä. Maisemien merkitystä kuvastaa se, että Twentieth Century Foxin elokuvaa kuvattiin kaukana Albertassa, Kanadassa, mutta myös Idahossa, jonka Salmon Riveriä alkuperäiset amerikkalaiset kutsuivat nimellä ”Joki jolta ei ole paluuta”. Itävallassa vuonna 1905 syntynyt Otto Preminger ei ole jäänyt aikakirjoihin western-ohjaajana tai erityisenä Americanan kuvaajana, mutta Joki jolta ei ole paluuta asettaa pohjoisamerikkalaisen luonnon vahvasti keskiöön. Silti voi sanoa, että elokuvan ”luonnonvoimia” eivät kuitenkaan ole erämaiden kosket ja tuuheat metsät vaan pikemminkin valkokankaan tähdet, Marilyn Monroe ja Robert Mitchum, joiden keskeisyyttä myös trailerit ja julisteet korostivat.

Joki jolta ei ole paluuta on kehityskertomus. Se alkaa kullankaivajien telttakylässä, josta Matt Calder (Robert Mitchum) etsii poikaansa Markia (Tommy Rettig). Isän ja pohjan suhde avautuu myöhemmin, ja alussa katsoja tutustuu myös kabareelaulaja Kayhin (Marilyn Monroe), joka haluaa muuttaa elämäänsä ja lähteä kultakaivoksen pokerissa voittaneen Harry Westonin (Rory Calhoun) mukaan. Aloitus rakentaa odotuksen siitä, että suhde huijarimaiseen Harryyn katkeaa, ja katsoja jää odottamaan, milloin rakkaus Mattin ja Kayn välillä alkaa orastaa. Joki jolta ei ole paluuta on klassinen tarina, joka on samanaikaisesti kehityskertomus ja matka spektaakkelimaisten maisemien läpi kohti Council Cityä, jokea pitkin. Samaan aikaan se on monella tapaa häiritsevä elokuva. Matt Calderin hahmossa on samaa umpimielisyyttä kuin John Waynen tähdittämissä western-sankareissa. Elokuva rakentaa hänestä rehtiä ja oikeamielistä kuvaa ja antaa ymmärtää hänen joutuneen vankilaan kunniallisista syistä, mutta silti tarinaan on kirjoitettu myös kontrolloimatonta väkivaltaa, kun Matt alkaa voimakeinoin hamuta suudelmaa Kayltä. Häiritsevä on myös kohtaus, jossa kosken myllerrys hetkeksi vaikenee ja pastoraalisen idyllisissä tunnelmissa kolmikko näkee hirvien uivan joessa. Kohtaamisen kauneus saa odottamaan sopusointua luonnon kanssa, mutta tuota pikaa toinen eläimistä onkin paistinvartaassa. Kolmas mietteliäisyyttä herättävä piirre on lopetus, joka on sinänsä yllättävä, mutta käsikirjoitus tekee lapsesta tappajan – vain jotta isän näkökulma voidaan tehdä ymmärrettäväksi.

Joki jolta ei ole paluuta asettaa keskiöön isän ja pojan suhteen ja matkan villin, uhkaavan luonnon halki kohti sivilisaatiota. Silti sanoisin, että kaiken ytimessä on Marilyn Monroe, jonka de-sivilisointia elokuva tietyllä tavalla toteuttaa. Alussa Monroe nähdään kapakkaympäristössä, useamman laulunumeron voimin, mutta vähä vähältä hänet riisutaan ”kulttuurista”. Tuntuu, että käsikirjoittajat ovat laittaneet intiaanitkin uimaan lautalle vain, jotta Marilynin paita saadaan taistelun tiimellyksessä repäistyä riekaleeksi. Ja lopulta Matt sieppaa Kayn olkapäälleen, ja Kayn punaiset kenkät lentävät viimeisessä kuvassa maahan. Tuntuu, että Marilyn Monroen näytteleminenkin rakentaa tätä kehityskaarta. Alussa hänen jokainen repliikkinsä on lievästi ylinäytelty, teatraalinen, kun taas loppua kohti näytteleminen psykologisoituu. Monroen viimeinen laulunumerokin on elokuvan vaikuttavin, rehellisen tuntuisin. On vaikea sanoa, onko tämä kehityslinja tietoisesti syntynyttä. Joka tapauksessa kuvauksen alkuvaiheessa Otto Premingeriä ärsytti se vaikutusvalta, joka Monroen draamavalmentajalla Natasha Lytessillä oli ja hän pyysi tuottaja Stanley Rubinia poistamaan Lystessin kuvauspaikalta. Seurasi kriisi, sillä Monroe kieltäytyi jatkamasta, ellei Lytess palaisi, ja niin Rubinin oli pakko pyörtää ratkaisunsa. Premingerin tehtävää ei tehnyt helpoksi myöskään Robert Mitchumin jatkuva alkoholinkäyttö. Tässä valossa on pienimuotoinen ihme, että Joki jolta ei ole paluuta on niinkin sujuva western kuin se lopulta on!