Hankalaa olla jumala (Трудно быть богом, 2013)

Aleksei Germanin Hankalaa olla jumala (Трудно быть богом, 2013) on pysäyttävä, hämmentävä elokuva. Kieltäydyn arvottamasta sitä hyväksi tai huonoksi (mitä en yleensäkään halua tehdä). Germanin viimeinen elokuva on mieletön tour de force, jonka tekeminen levittäytyi viimeiden 50 vuoden ajanjaksolle. German innostui neuvostoliittolaisten tieteiskirjailijoiden Arkadi ja Boris Strugatskin romaanista Hankalaa olla jumala, joka ilmestyi vuonna 1964 (suomeksi 1979). Romaani teki suuren vaikutuksen Neuvostoliiton liberaaliin älymystöön, ja German alkoi suunnitella aiheesta elokuvaa. Tšekkoslovakian mehitys vuonna 1968 kuitenkin muutti kaiken, eikä käsikirjoituksella ollut mahdollisuuksia päästä tuotantoon. German ei unohtanut suunnitelmaansa vaan palasi siihen 2000-luvun alussa. Hän kuvasi elokuvaa vuosina 2000–2006. Kun German kuoli vuonna 2013, ääniraidan jälkituotanto oli vielä kesken.

Strugatskien romaani sijoittuu kaukaiselle planeetalle, jossa eletään karkeaa ja karua elämää. Kehittyneempi sivilisaatio lähettää planeetalle tiedemiehiä tarkkailijoiksi, ja heitä aletaan pitää jumalina. Päähenkilö Don Rumata painiskelee moraalisten ongelmien parissa, sillä hän ei voi vastustaa kiusausta puuttua väkivaltaisen, vieraan kulttuurin elämänmenoon. Aleksei Germanin elokuvaversio etenee Strugatskien hengessä, mutta avaruusaluksia – tai parempaa maailmaa – siinä ei nähdä. Kaikki tapahtuu kaukaisen planeetan pinnalla, syvästi sen mudassa, sateen piiskaamassa todellisuudessa. On edes vaikea uskoa, että jossakin toisaalla olisi kehittyneempi sivilisaatio, joka ei eläisi samanlaisessa ankeudessa. Niin Strugatskien romaanissa kuin Germanin elokuvassakin puhutaan planeetan maailmasta ”keskiaikaisena”, maailmana johon rensessanssi ei ole koskaan saapunut – eikä koskaan saavukaan. Keskiajan tutkijoiden on epäilemättä vaikea niellä Germanin kuvaa ”keskiajasta” pelkkänä väkivallan, vesisateen ja mudan ja ruumiin eritteiden maailmana. Mutta ehkä tätä pitää tulkita sekä representaationa keskiajasta, jonka taustalla kummittelee neuvostoliittolainen näkemys feodalismin aikakaudesta, että vertauskuvana ihmisen kohtalosta, hänen väistämättömästä lihallisuudestaan ja sitoutuneisuudestaan maahan. Germanin ihminen on konkreettisesti mudasta syntynyt ja sinne menehtyvä.

Hankalaa olla jumala on elokuva, joka ärsyttää katsojaa. Minulle tulevat mieleen Jan Fabren ja La Fura dels Bausin 1980-luvun esitykset, joissa saattoi kokea äärimmäistä kauneutta mutta myös pitkästyä: tavoitteena oli provosoida koko tunteiden rekisteriä. Aleksei Germanin elokuva on enemmän visio kuin tarina: kolmetuntinen elokuva vyöryttää toinen toistaan hurjempia kuvia, joissa vilahtaa muistumia Hieronymus Boschista Andrei Tarkovskiin. Kokonaan mustavalkoisena toteutettu visio on ylenpalttinen ja synkkä. Pientä toivoa se kuitenkin antaa. Surkeassa maailmassa musiikki antaa vähän lohtua ihmiselle. Lopussa tämä musiikin voima antaa aavistuksen siitä, että maailma voisi joskus olla toisenlainenkin, nykyistä armeliaampi.