18. marraskuuta 2014

Varastettu elämä (1946)

Curtis Bernhardtin Varastettu elämä (A Stolen Life, 1946) on ehdoton Bette Davis -elokuva. Tähti pääsi näyttelemään kaksoisroolia, identtisiä sisaruksia, joista toinen on ulospäin suuntaununut, toinen introvertimpi taiteilija. Tarina kertoo, että Davis oli valittanut roolejaan Jack Warnerille, joka antoi nyt tähdelleen myös tuottajan vastuuta, tosin kreditoimattomasti. Pohjana oli prahalaissyntyisen kirjailijan Karel Josef Benešin romaani Uloupený život (1935), joka oli filmattu kertaalleen Iso-Britanniassa vuonna 1939. Bernhardtin tulkinnan valmistumisvonna identtiset kaksoset olivat Hollywoodissa pinnalla, sillä vuonna 1946 valmistui myös Robert Siodmakin Pimeä peili (The Dark Mirror) pääroolissaan Olivia de Havilland.

Varastettu elämä alkaa Atlantin rannikon pienestä satamakaupungista, jonne Kate Bosworth (Bette Davis) saapuu. Hän saa kyydin majakanvartijan apulaisena työskentelevältä Bill Emersonilta (Glenn Ford) ja silmin nähden ihastuu. Sittemmin Kate vierailee majakalla maalatakseen vanhan vartijan (Walter Brennan) muotokuvan. Elokuvan hienoimpia jaksoja on Katen ja Billin yhteinen hetki majakan huipulla, sumutorvien törähdysten puhkoessa ilmaa. Majakan äänimaisema on muutoinkin poikkeuksellinen: sisätiloissa kaiku on mahtava ja Hollywood-elokuvassa harvinainen. Orastavaa lemmensuhdetta tulee sotkemaan Katen sisar Patricia (Bette Davis), joka on aktiivinen ja flirttaileva ja kietoo pian Billin pikkusormensa ympärille. Teknisesti Bette Davisin kaksoisrooli onnistuu hämmentävän hyvin, ja Bernhardt onnistuu sujuvasti sulauttamaan hahmot samoihin kohtauksiin.

Jos oikein tulkitsen Elonet-tietokantaa, Varastettu elämä odottaa vielä tv-ensi-iltaansa.Vaikka Bernhardtin ohjaus on tässä parhaimmillaan, jonkinlaista tyhjäkäyntiä elokuvaan syntyy keskivaiheilla. Ehkä tekijät ovat ajatelleet, että Billin mieltymysten muutos vaatii valmistelua, jotta katsoja pitäisi sitä uskottavana. Ohjaus kuitenkin terävöityy viimeisen 45 minuutin aikana, ja myös Catherine Turneyn käsikirjoitus onnistuu rakentamaan yllätyksen toisensa jälkeen. Nyt on pakko siirtyä ilonpilaajan rooliin, sillä juonen ratkaiseva käänne on tämä: Kate ja Pat ovat merellä ja joutuvat onnettomuuteen. Pat menehtyy, ja Kate päättää tekeytyä siskokseen saadakseen itselleen Billin rakkauden. Eikä tässä vielä kaikki. Vähä vähältä paljastuu, miten vähän Kate tuntee sisarensa henkilökohtaista elämää. Hän ymmärtää, että suhde onkin romahduksen partaalla ja että Patilla on ollut salarakas, jonka kanssa nuhteeton Kate joutuu selvittelemään välejään.  Näkökulman vaihdos on yllättävän hedelmällinen. Lopulta Kate palaa majakan kupeeseen, ja sumutorvien saattelemana totuus valkenee Billille. Vaikka elokuva joutuu käyttämään paljon aikaa ja vaivaa päästäkseen ”varastetun elämän” aiheeseen, lopun käänne on todella onnistunut.

Ei kommentteja: