27. marraskuuta 2014

Johannesburg 2: Vapautuksen vaikea muisto



Olin matkalla katsonut lentokoneessa Justin Chadwickin tuoreen ohjauksen Mandela: Pitkä tie vapauteen (Mandela: Long Journey to Freedom, 2013). Konferenssissa näimme lisäksi Abby Ginzbergin tuoreen dokumenttielokuvan Soft Vengeance: Albie Sachs and the New South Africa (2014), joka kertoo vastarintaliikkeessä toimineesta juristista Albie Sachsistä ja jonka dvd:n Sachs oli itse lähettänyt katsottavaksemme. Sachs eli maanpaossa Lontoossa ja Mosambikissa käytännössä koko sen ajan, jonka Nelson Mandela, Walter Sisulu ja muut vuonna 1963 tuomitut viettivät vankilassa. Vasta Mandelan vapautuksen jälkeen Sachs palasi Etelä-Afrikkaan vuonna 1990. Hänestä tuli vuoden 1994 perustuslain arkkitehti. Etelä-Afrikalla on nyt 20 vuotta ollut perustuslaki, jota voi pitää yhtenä kaikkein demokraattisimmista. On selvää, että niin Chadwickin kuin Ginzbergin elokuvakin rakentavat sankaritarinoita – tai ainakin haluavat muistuttaa katsojia historiasta, joka on jo osin unohtumassa.
                                           
Kolmannen konferenssipäivän huipennuksena oli vierailu Liliesleafiin, joka oli ANC:n aseellisen siiven salainen tukikohta. Se oli 1960-luvulla vielä maaseutua, mutta nyt esikaupunkialue on tunkeutunut aivan liepeille. Poliisi teki Liliesleafiin kuuluisan rynnäkkönsä 11. heinäkuuta 1963 ja pidätti ANC:n keskeiset toimijat, mukaan lukien Walter Sisulun, Govan Mbekin, Ahmed Kathradan, Rusty Bernsteinin ja Raymond Mhlaban. Paikalla oli myös Mandelan asianajaja Bob Hepple. Mandela oli ehtinyt lähteä jo aiemmin, mutta hänet saatiin kiinni, ja valtiovalta uskoi lopullisesti kukistaneensa ANC:n.

Nyt Liliesleaf on vapautuksen kulttuuriperinnölle omistautunut museo, jota johtaa Nic Wolpe, jolla on henkilökohtainen side aiheeseen, sillä hän on maanpaossa eläneen Harold Wolpen poika. Saimme kuulla Nic Wolpen esitelmän, jonka antama kuva historiallisen muistin tilasta oli masentava. Nyt, kaksi vuosikymmentä vapautuksen jälkeen, asiat olivat unohtumassa. Wolpen mukaan tapahtumia ei käsitellä koulukirjoissa, eikä Liliesleafissa enää käy väkeä niin kuin aiemmin. Nuoria ei kiinnosta mennyt apartheidin kukistuminen. Toisaalta kuva vastarinnasta on yksipuolistunut. On unohtunut, että mukana oli monia etnisiä ja poliittisia ryhmiä, muun muassa juutalaisia, joihin Albie Sachs lukeutui, tai kommunisteja, kuten vuonna 1993 salamurhattu Chris Hani. Wolpe myös kyseenalaisti Nelson Mandelan aseman meidän aikamme ”Che Guevarana”, joka koristaa t-paitoja. Wolpe korosti Oliver Tamboa ja monia muita vastarintaliikkeen vaikuttajia. Kun vuonna 2013 Liliesleafissä muistettiin kohtalokkaisiin elinkautistuomioihin johtanutta Rivonian oikeudenkäyntiä ja paikalla olivat vielä elossa olevat tuomitut, tapahtumaan tuli vain kaksi journalistia. On toisaalta helppo ymmärtää, miten melankolinen tunnelma on aktivisteilla, joilla tapahtumat ovat tuoreessa muistissa, kun uusi sukupolvi samalla suuntautuu vaikeaa nyt-hetkeen. Epäilemättä Etelä-Afrikassa on tällä hetkellä laajaa poliittista tyytymättömyyttä. Posti on ollut lakossa elokuusta lähtien, jos oikein ymmärsin, eikä kirjeitä ole kuljetettu lainkaan. Talous on kehittynyt vuosi vuodelta heikompaan suuntaan, ja vaalituloksiakin epäillään.

Sosiaalisen median keskusteluja lukiessa tuntuu, että osa eteläafrikkalaisista on myös väsynyt vapautuksen veteraanien heroisointiin. Tätä jatkaa Abby Ginzbergin Soft Vengeance -elokuva, jonka näimme ISCH:n konferenssin päätöspäivänä. Tuskin tätä elokuvaa katsotaan Johannesburgin laitakaduilla ja hökkelikylissä, eikä se ratkaise historiallisen muistin ongelmaa. Kiinnostavimmillaan Soft Vengeance on kuvatessaan lopussa sitä, miten Etelä-Afrikan totuuskomissio toimi apartheidin päättymisen jälkeen. Samassa yhteydessä Sachs kohtasi Henri van der Westhuizenin, joka oli Etelä-Afrikan hallituksen asialla virittämässä autopommin, josta Sachs hädin tuskin pelastui vuonna 1988. Sachs menetti attentaatissa toisen kätensä ja näön toisesta silmästään. Dokumentissa Sachs selittää, että perustuslaista tuli hänen ”pehmeä kostonsa”. Samalla hän halusi solmia keskusteluyhteyden vastapuolensa kanssa ja ymmärtää, miksi kaikki oli käynyt niin kuin oli.

Ei kommentteja: