Olin matkalla katsonut lentokoneessa Justin Chadwickin
tuoreen ohjauksen Mandela: Pitkä tie
vapauteen (Mandela: Long Journey to Freedom, 2013). Konferenssissa näimme
lisäksi Abby Ginzbergin tuoreen dokumenttielokuvan Soft
Vengeance: Albie Sachs and the New South Africa (2014), joka kertoo vastarintaliikkeessä toimineesta juristista Albie
Sachsistä ja jonka dvd:n Sachs oli itse lähettänyt katsottavaksemme. Sachs eli maanpaossa Lontoossa ja Mosambikissa käytännössä koko sen
ajan, jonka Nelson Mandela, Walter Sisulu ja muut vuonna 1963 tuomitut viettivät
vankilassa. Vasta Mandelan vapautuksen jälkeen Sachs palasi Etelä-Afrikkaan
vuonna 1990. Hänestä tuli vuoden 1994 perustuslain arkkitehti. Etelä-Afrikalla
on nyt 20 vuotta ollut perustuslaki, jota voi pitää yhtenä kaikkein
demokraattisimmista. On selvää, että niin Chadwickin kuin Ginzbergin elokuvakin
rakentavat sankaritarinoita – tai ainakin haluavat muistuttaa katsojia
historiasta, joka on jo osin unohtumassa.
Kolmannen konferenssipäivän huipennuksena oli vierailu
Liliesleafiin, joka oli ANC:n aseellisen siiven salainen tukikohta. Se oli
1960-luvulla vielä maaseutua, mutta nyt esikaupunkialue on tunkeutunut aivan
liepeille. Poliisi teki Liliesleafiin kuuluisan rynnäkkönsä 11. heinäkuuta
1963 ja pidätti ANC:n keskeiset toimijat, mukaan lukien Walter Sisulun, Govan
Mbekin, Ahmed Kathradan, Rusty Bernsteinin ja Raymond Mhlaban. Paikalla oli
myös Mandelan asianajaja Bob Hepple. Mandela oli ehtinyt lähteä jo aiemmin,
mutta hänet saatiin kiinni, ja valtiovalta uskoi lopullisesti kukistaneensa
ANC:n.
Nyt Liliesleaf on vapautuksen kulttuuriperinnölle
omistautunut museo, jota johtaa Nic Wolpe, jolla on henkilökohtainen side aiheeseen, sillä hän on maanpaossa eläneen Harold Wolpen poika. Saimme kuulla Nic Wolpen esitelmän,
jonka antama kuva historiallisen muistin tilasta oli masentava. Nyt, kaksi vuosikymmentä vapautuksen jälkeen, asiat olivat
unohtumassa. Wolpen mukaan tapahtumia ei käsitellä koulukirjoissa, eikä
Liliesleafissa enää käy väkeä niin kuin aiemmin. Nuoria ei kiinnosta mennyt
apartheidin kukistuminen. Toisaalta kuva vastarinnasta on yksipuolistunut. On
unohtunut, että mukana oli monia etnisiä ja poliittisia ryhmiä, muun muassa
juutalaisia, joihin Albie Sachs lukeutui, tai kommunisteja, kuten vuonna 1993
salamurhattu Chris Hani. Wolpe myös kyseenalaisti Nelson Mandelan aseman
meidän aikamme ”Che Guevarana”, joka koristaa t-paitoja. Wolpe korosti Oliver
Tamboa ja monia muita vastarintaliikkeen vaikuttajia. Kun vuonna 2013 Liliesleafissä muistettiin kohtalokkaisiin elinkautistuomioihin johtanutta Rivonian oikeudenkäyntiä ja paikalla olivat vielä elossa olevat tuomitut, tapahtumaan tuli vain kaksi journalistia. On toisaalta helppo ymmärtää, miten melankolinen tunnelma on aktivisteilla, joilla tapahtumat ovat tuoreessa muistissa, kun uusi sukupolvi samalla suuntautuu vaikeaa nyt-hetkeen. Epäilemättä Etelä-Afrikassa on tällä hetkellä laajaa poliittista tyytymättömyyttä. Posti on ollut lakossa elokuusta lähtien, jos oikein ymmärsin, eikä kirjeitä ole kuljetettu lainkaan. Talous on kehittynyt vuosi vuodelta heikompaan suuntaan, ja vaalituloksiakin epäillään.
Sosiaalisen median keskusteluja lukiessa tuntuu, että osa eteläafrikkalaisista on myös väsynyt vapautuksen veteraanien heroisointiin. Tätä jatkaa Abby Ginzbergin
Soft Vengeance -elokuva, jonka näimme ISCH:n konferenssin päätöspäivänä. Tuskin tätä elokuvaa katsotaan Johannesburgin laitakaduilla ja hökkelikylissä, eikä se ratkaise historiallisen muistin ongelmaa. Kiinnostavimmillaan
Soft Vengeance on kuvatessaan lopussa sitä, miten Etelä-Afrikan totuuskomissio toimi apartheidin päättymisen jälkeen. Samassa yhteydessä Sachs kohtasi Henri van der Westhuizenin, joka oli Etelä-Afrikan hallituksen asialla virittämässä autopommin, josta Sachs hädin tuskin pelastui vuonna 1988. Sachs menetti attentaatissa toisen kätensä ja näön toisesta silmästään. Dokumentissa Sachs selittää, että perustuslaista tuli hänen ”pehmeä kostonsa”. Samalla hän halusi solmia keskusteluyhteyden vastapuolensa kanssa ja ymmärtää, miksi kaikki oli käynyt niin kuin oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti