Unohdettu elämä (1938)

Kurt Bernhardtin Unohdettu elämä (Carrefour, 1938) nähtiin Suomessa vain hiukan ennen talvisotaa. Ensi-ilta koitti Astorissa ja Reassa 19. marraskuuta 1939. Unohdettu helmi on jäänyt historian jalkoihin monestakin syytä. Kurt Bernhardt oli paennut Saksasta Ranskaan ja siirtyi sittemmin ystävänsä Henry Kosterin avustamana Englannin kautta Yhdysvaltoihin. Hollywoodissa hän tuli tunnetuksi nimellä Curtis Bernhardt ja muistetaan ennen kaikkea film noir -elokuvistaan Seinä vastassa (High Wall, 1947) ja Mieletön rakkaus (Possessed, 1947). Ohjaajan Saksan- ja Ranskan-kauden elokuvat odottavat yhä tulemistaan. En ole vielä ehtinyt katsoa kovinkaan montaa varhaisteosta, mutta Unohdettu elämä tuntuu alusta lähtien poikkeuksellisen kiinnostavalta. Ensimmäiset hämyiset kuvat viittaavat siihen vaikutukseen, joka 1930-luvun ranskalaisella elokuvalla oli film noiriin, eikä vaikutus siirtynyt vain elokuvasta elokuvaan vaan nimenomaan tekijöiden kautta. Kurt Bernhardt oli henkilökohtaisesti vaikuttamassa mustan elokuvan kehitykseen.

Unohdettu elämä tuo aihepiirinsä puolesta mieleen Natalie Zemon Davisin tutkimuksen Martin Guerren paluu, josta Daniel Vigne ohjasi elokuvan vuonna 1982. Unohdettu elämä käsittelee yksilöllisyyttä, identiteetin häilyvyyttä. Päähenkilönä on ensimmäisen maailmansodan veteraani, teollisuusmies Roger de Vetheuil (Charles Vanel), joka katosi Sommessa 1916 ja menetti muistinsa. Yhtäkkiä syntyy epäilys, että Vetheuil onkin Jean Pelletier, rikollinen, jolla on tausta Pohjois-Afrikassa. Vetheuil on opiskellut Oxfordissa, mutta muistinmenetyksen jälkee hän ei ”enää” osaa englantia. Oikeudenkäynnissä puoliso Anna (Tania Fédor) vakuuttaa tunteneensa miehensä lapsesta lähtien, mutta todistajaksi ilmaantuu Michèle Allain (Suzy Prim), joka vannoo, että kyseessä on Pelletier. Todistajana haastatellaan myös Lucien Sarrowia (Jules Berry), joka kuitenkin tukee Vetheuilia, vain kiristääkseen häntä myöhemmin. Vetheuil vapautetaan, mutta katsojalle alkaa olla selvää, että Vetheuil on sittenkin Pelletier. Miksi Sarrow muutoin tekisi niin kuin tekee?

Unohdettu elämä tekee vaikutuksen jo näyttelijäsuorituksillaan. Charles Vanel on pääroolissa loistava. Hänestä olisi tullut hyvä Jean Valjean, sillä Victor Hugon Kurjissa on samaa henkeä. Jules Berry on yhtä viekas kuin seuraavana vuonna Marcel Carnén Varjojen yössä (Le Jour se lève, 1939). Sivurooleista jää mieleen Marcelle Géniat Pelletier’n äitinä, joka ei halua tunnistaa poikaansa, jotta ei tuhoaisi tämän elämää. Hämmästyttävää Unohdetussa elämässä on oikeastaan se, miten vahvasti ihmisen olemus muodostuu ympäristön tuloksena. Muistinmenetyksen jälkeen Vetheuilissa ei ole mitään muuta Pelletier’stä kuin vähitelleen mieleen hiipivät aavistukset. Pelletier’n pahuus ei ole voinut johtua muusta kuin ympäristötekijöistä. Tämä on aika yllättävä ajatus vuoden 1938 maailmassa, jossa rodullinen, biologistinen käsitys ihmisestä oli vahva. Lopulta Vetheuil ymmärtää taustansa, mutta hän ymmärtää myös velvollisuutensa perhettään kohtaan, ja kun sekä Sarrow että Michèle väistyvät, hän jättää menneisyyden taakseen. Tarinan traagisin hahmo on Michèle, joka urhautuu ja jonka kuollessa, viimeisessä otoksessa, ravintolan valomainoksen kirjaimet sammuvat yksi kerrallaan. Hieno lopetus.

Bernhardt siirtyi Hollywoodiin juuri ennen toisen maailmansodan puhkeamista, ja muistinmenestyksen teemaa hän käsitteli sittemmin myös jännityselokuvassa Seinä vastassa. Unohdetusta elämästä tehtiin Hollywood-tulkinta vuonna 1942 nimellä Hämärän peitossa (Crossroads), mutta sen ohjasi Jack Conway, päärooleissaan William Powell, Hedy Lamarr, Claire Trevor ja Basil Rathbone.