All-Round Appraiser Q: The Eyes of Mona Lisa (2014)

Katsoin paluumatkalla Johannesburgista tuoreen japanilaisen elokuvan, joka julisteen perusteella vaikutti sikäläiseltä vastineelta Da Vinci -koodille. Olin väärässä. Bannou kanteishi Q: Mona Riza no hitomi, kansainväliseltä nimeltään All-Round Appraiser Q: The Eyes of Mona Lisa (2014) on klassinen nuortenelokuva, joka on alusta loppuun säädyllinen, täynnä jännitystä ja toimintaa – ja valaa uskoa oman identiteetin rakentamiseen, omien päämäärien toteuttamiseen. Pohjana on Keisuke Matsuokan suosittu romaani ja, jos oikein tulkitsin, elokuva juhlistaa Ranskan ja Japanin 90-vuotista historiaa kulttuurivaihdon alalla. Ohjaaja on Shinsuke Sato, jonka tuotannosta on suomessa nähty dvd-levytyksessä Princess Blade (Shura yukihime, 2001).

All-Round Appraiser Q alkaa toiminnalla. Riko Rinda (Haruka Ayase) on nuori nainen, joka jatkaa isänsä työtä aitouden tunnistajana ja taideteosten arvioitsijana. Työkseen hän hinnoittelee koruja, mutta alussa hänet nähdään mestarillisesti tutkimassa, lähes sherlockholmesmaiseen tyyliin, äänimaisemaa, jolla yritetään peittää yläkerrassa tapahtuva taideryöstö. Toinen samastumiskohde on nuori miestoimittaja Ogasawara (Tôri Matsuzaka), joka työskentelee lehdessä mutta ei oikein onnistu toimissaan. Nähdessään Riko Rindan hän oivaltaa olevansa muhevan tarinan jäljillä. Eipä aikaakaan, kun Riko Rinda pääsee Louvren testiin, jolla haetaan asiantuntijoita kansainvälisen Mona Lisa -kiertueen kuratointiin ja johon tarvitaan ehdottomia aitouden asiantuntijoita.

Elokuva itse jatkaa Leonardo da Vincin Mona Lisan mytologisointia tehdessään maalauksesta lähestulkoon ainoan Louvren aarteeen. Riko joutuu piinaaviin testeihin, joissa hänen täytyy tunnistaa aito teos lukemattomien kopioiden joukosta. Samalla elokuva tulee väistämättä esittäneeksi kysymyksen siitä, mitä aitous oikeastaan merkitsee tässä jäljitelmien maailmassa. Elokuvaa katsoessa tulee mieleen Willi Forstin tähdittämä, Walter Reischin käsikirjoittama ja Géza von Bolváryn ohjaama Mona Lisan ryöstö (Der Raub von Mona Lisa, 1931), jonka katsoimme jokin aika sitten. Se kertoo tarinan italialaisesta puusepästä Vincenzo Peruggiasta, joka elokuussa 1911 varasti Mona Lisan Louvresta. Vuoden 2014 japanilais-ranskalainen tulkinta jatkaa ajatuksella, että aitoa ei lopulta koskaan palautettu museoon vaan olemme yli vuosisadan ajan katselleet kopiota. Tosin tämänkin teorian elokuva onnistuu kääntämään nurinniskoin. Riko Rinda joutuu itse asiassa salajuonen uhriksi, sillä hänelle ei aitoustesteissä koskaan edes näytetä alkuperäistä maalausta. Hänet pakotetaan tunnistamaan väärennös aidoksi. Samalla hänen identiteettinsä horjuu, mutta lopussa salaperäinen tunnistamisen taito palautuu.