Mandela: Pitkä tie vapauteen (2013)

Eteläafrikkalais-brittiläisenä yhteistyönä valmistunut Mandela: Pitkä tie vapauteen (Mandela: Long Walk to Freedom, 2013) perustuu Nelson Mandelan (1918–2013) omaelämäkertaan Pitkä tie vapauteen. Manchesteriläisen Justin Chadwickin ohjaama biopic-elokuva on uskollinen kirjalliselle lähtökohdalleen siinä mielessä, että se todellakin katsoo menneisyyttä päähenkilönsä, Nelson Mandelan, silmin. Luulen, ettei Mandela koskaan ehtinyt nähdä elokuvaa valmiina, sillä Etelä-Afrikan ensi-iltansa se sai 28. marraskuuta 2013, ja Mandela kuoli 5. joulukuuta. Heti alkuun on sanottava, että katsoin elokuvan lentokoneessa, ja tuntuu, että ääniraita jäi paikoin ympäröivän hälyn jalkoihin.

Mandela: Pitkä tie vapauteen on todellakin elämäkerta siinä mielessä, että se kahlaa läpi Nelson Mandelan vaiheet lapsuudesta lähtien kohti nykypäivää. Ensivaikutelma on, että käsikirjoittaja William Nicholson olisi voinut rohkeamminkin pilkkoa tarinaa osiin tai keskittyä. Toisaalta haasteena on epäilemättä ollut jo kanonisoituneen kertomuksen tuominen katsojalle, joka odottaa tarinan avainkohtia. Lapsuuden jälkeen elokuva esittelee nuoren Nelsonin, jota tulkitsee lontoolainen Idris Elba. Brittiläistä edustusta on mukana myös siinä mielessä, että Winnie Madikizelan roolia tulkitsee Naomie Harris. En ole lukenut Mandelan omaelämäkertaa, mutta voisin kuvitella, että käsikirjoitus noudattelee pääpiirteissään juuri kohteensa antamaa mallia. Esimerkiksi Mandelan ensimmäinen avioliitto Evelyn Masen (Terry Pheto) kanssa tuntuu lyhyeltä, vaikka se todellisuudessa kesti 14 vuotta. Toisaalta elokuvan painopiste on vankila-ajassa, Robben Islandn karuissa kokemuksissa ja lopun vapautuksen valmistelussa. Yllättävän lyhyt on myös Lilienleafiin sijoittuva jakso.

Parhaimmillaan Mandela: Pitkä tie vapauteen on oikeudenkäyntikohtauksissa, oikeudenmukaisuuden käsittelyssään ja väkivallan ja väkivallattomuuden jännitteen rakentamisessa. Aivan yhtä hyvin elokuva ei toimi ihmissuhteiden tai perhesiteiden kuvaajana, vaikka loppua kohti nämä saavatkin painotusta. Elokuvaa katsoessa jäin miettimään teoksen suhdetta tämän päivän Etelä-Afrikan ongelmiin. Mandela: Pitkä tie vapauteen kommentoi niitä jännitteitä, jotka purkautuivat elinkautiseen tuomittujen ihmisoikeustaistelijoiden vapautukseen, mutta Etelä-Afrikan monietnisyys olisi voinut tulla vielä vahvemminkin esiin. Elokuvassa puhutaan englantia, afrikaansia ja xhosaa, mutta vuoden 1994 perustuslaissa virallisen aseman sai 11 kieltä. Tuntuu, että elokuva rakentaa Mandelan persoonasta lähtevää yhtenäistä tulkintaa vapautustaistelusta, joka lopulta oli monitahoinen prosessi ja jossa oli mukana monia muitakin avainhenkilöitä.