Pidättekö Brahmsista? (1961)

Anatole Litvakin ohjaama ja tuottama Pidättekö Brahmsista? (Goodbye Again, 1961) perustui Françoise Saganin menestysromaaniin Aimez-vous Brahms?, joka oli ilmestynyt kaksi vuotta aiemmin. Litvakille projekti tarjosi toistamiseen mahdollisuuden yhteistyöhön Ingrid Bergmanin kanssa. Litvak ja Bergman olivat toteuttaneet yhdessä Anastasian (1956), joka oli merkinnyt Bergmanille paluuta Hollywoodiin. Muistelmissaan Ingrid Bergman kertoo vaikeuksista myös uuden hankkeen kanssa, sillä yhdysvaltalainen media suhtautui yhä jyrkästi Bergmanin ja Roberto Rossellinin suhteeseen. Bergman kertoo, miten voimakasta kritiikkiä kirposi uudesta roolista, jossa 40-vuotias nainen elää avoliitossa ja solmii vielä suhteen itseään nuorempaan mieheen. Pidättekö Brahmsista? sai nuivan vastaanoton Yhdysvalloissa, mutta Euroopassa se menestyi ja Litvak oli jopa ehdolla Kultaisen palmun voittajaksi Cannesissa.

Pariisiin sijoittuvan tarinan keskiössä on Paula Tessier (Ingrid Bergman), joka elää avoliitossa Roger Demarestin (Yves Montand) kanssa. Roger on työnarkomaani ja paikallisen traktorifirman myyntitykki. Aikansa hän viettää bisnesmatkoilla, mutta osa poissaoloista on syrjähyppyjä nuorempien neitojen kanssa. Paula on sisustusarkkitehti, jolla on oma työuransa, eikä hän ole taloudellisesti riippuvainen Roger'sta. Paula tutustuu nuoreen Philip Van der Beshiin (Anthony Perkins), joka rakastuu päätäpahkaa. Näyttelijöistä Yves Montand ei ole aivan elementissään englannin kielellä, mutta Ingrid Bergmanille rooli sopii kuin valettu. Myös Anthony Perkins on erittäin vakuuttava. Mieleen jää hetki, jossa Paula yrittää tehdä eroa Philipin kanssa, ja kyyneleet alkavat kohota Philipin silmiin. Litvakin ohjaus on selkeästi ehyempää kuin kahdessa edellisessä elokuvassa. Parhaimmillaan kerronta on tanssikohtauksessa, jossa Paula ja Roger kohtaavat pitkästä aikaa.  Katsekontakti rakentuu, mutta Litvak heittää tanssikumppanit nokkelasti väliin. En muista yhtä sujuvaa tanssin liikkeen ja katseiden kohtaamisen jännitettä – lukuun ottamatta tietysti Max Ophülsin elokuvia.

Pidättekö Brahmsista? valmistui tilanteessa, jossa uusi aalto ja elokuvallinen modernismi olivat jo tunkeutuneet tietoisuuteen. On helppo ymmärtää, jos aikalaiskriitikoiden näkökulmasta elokuva vaikutti vanhentuneelta. Silti teos jää vaivaamaan mieltä, ei niinkään romanttisena elokuvana vaan draamana, jonka keskiössä on keski-ikäisen, yksin elävän naisen vaihtoehdot. Lopussa Paula hylkää Philipin rakkauden epäilemättä rohkeuden puutteessa, sillä hän ei uskalla heittäytyä suhteeseen nuoremman miehen kanssa. Hän on valmis ottamaan vastaan Roger'n puolittaisen anteeksipyynnön, vaikka hän toisaalta tietää päätyvänsä samaan tilanteeseen, josta on etsinyt ulospääsyä. Viimeisissä kuvissa Paula on vääjäämättömästi yksin.

Jo nimensä puolesta Pidättekö Brahmsista? viittaa musiikkiin. Brahmsin kolmennen sinfonian kolmas osa Poco allegretto toimii elokuvan johtoaiheena, ja konserttikohtauksessa kuullaan myös ensimmäisen sinfonian viimeistä osaa. Brahmsin kolmannen sinfonian sävelet toistuvat elokuvassa hämmästyttävissä yhteyksissä, lukemattomina muunnelmina, katusoittajan haitarin näppäilemänä ja jopa hiljaisen baarin jazzyhtyeen tulkitsemana. Loistavat variaatiot on toteuttanut Georges Auric.