Tänä yönä tai ei milloinkaan (1932)

Anatole Litvak piipahti Wienissä ohjaamassa musiikkielokuvan Tänä yönä tai ei milloinkaan (Das Lied einer Nacht, 1932) ennen siirtymistään Pariisiin. Tiiviistä tahdista johtui, että Salaperäinen Pariisi (Coeur de Lilas, 1932) sai Suomen ensi-iltansa kuukautta aiemmin, ja Tänä yönä tai ei milloinkaan nähtiin Bio-Biossa vasta 6. marraskuuta 1932. Lopputulos on wieniläisen kevyt huvinäytelmä, joka tuo mieleen Willi Forstin tähdittämät 30-luvun alun komediat. Pääroolissa esiintyy puolalainen tenori Jan Kiepura (1902–1966), joka oli suosionsa kukkuloilla. Hän avioitui vuonna 1936 Martha Eggerthin kanssa; Eggerth puolestaan oli esiintynyt Forstin esikoiselokuvan Schubertin lemmentarina (Leise flehen meine Lieder, 1933) pääroolissa. Maailma on pieni, varsinkin elokuvamaailma.

Jan Kiepura esittää italialaista tenoria Enrico Ferraroa. Tähti on junamatkalla Budapestista kohti Italiaa, siltä ainakin vaikuttaa, ja pysähtyy Sveitsissä Zern-nimiseen kaupunkiin. Junassa hän on tutustunut Koretzkyyn (Fritz Schultz), ja ystävykset herättävät heti huomiota kaupungissa. Pahaksi onneksi identiteetit vaihtuvat ja kaikki luulevat Koretzkyä kuuluisaksi tenoriksi, eivätkä kaverukset vaivaudu korjaamaan virhettä. Tässä selostukseni ei kuulosta kovinkaan omaperäiseltä, mutta Irma von Cuben käsikirjoitus on yhtä nokkelaa kuin Anatole Litvakin ohjaus kekseliästä. Alku tempaa todella loistavasti mukaansa. Ensimmäiset kuvat kommentoivat modernia ääniteknologiaa, radion ekspansiota: kaksi mikrofonia nähdään kuvassa, laulaja astuu esiin varjona, ja kansa virittäytyy vastaanottimien ääreen, kissakin kuuntelee, pohatta istuu nojatuolissa eikä huomaa, miten varas tyhjentää kassakaappia... Loistavin idea on hammaslääkärin tuoli, jossa potilaan avoinainen suu vaikuttaa hetken oopperalaulajan räväkältä aloitukselta. Nopean leikkauksen komediallisuutta on vaikea kuvata. Muutoinkin elokuva kuljettaa musiikin voimaa yllättävän ketterästi, ja Litvak käyttää runsaasti liikkuvaa kameraa. Erityisen hieno on ikkunoiden takaa ophülsmaisesti kuvattu dialogi jakso, jossa äänielokuvan henkilöt muuttuvat hetkeksi mykkämelodraaman tähdiksi. Välillä musiikkielokuvan pakonomainen tarve päästää Jan Kiepura ääneen kääntyy melkein parodiseksi. Tosin loppua kohti tähteys vie mennessään ja juonen siteet musiikkinumeroiden välissä heikkenevät. Kiepura pääsee antamaan kaikkensa, itävaltalaista operettia, napolilailauluja, Verdin Rigolettoa ja La Traviataa – ja loppukohtauksessa vielä Rodolfon aarea Puccinin La Bohemesta.

Musiikin ylenpalttisuudesta huolimatta Tänä yönä tai ei milloinkaan on yllättävän vauhdikas komedia, johon autonkorjaajana työskentelevä Magda Schneiderin tulkitsema Mathilde tuo modernistisen särmän. Schneider esiintyi Kiepuran kanssa myös elokuvan ranskan- ja englanninkielisissä toisinnoissa. Ranskankielisen version La chanson d'une nuit (1933) dialogin kirjoittamiseen osallistui nuori Henri-Georges Clouzot ja Koretzskyn roolissa nähtiin itse Pierre Brasseur. Englanninkielinen toisinto Tell Me Tonight (1932) on tiettävästi kadonnut. Näitä 30-luvun alun rinnakkaisversioita olisi kiinnostavaa tutkia tarkemmin. – Magda Schneider esiintyi muuten seuraavana vuonna Max Ophulsin elokuvassa Lemmenleikkiä (Liebelei, 1933).