Sumusta valoon (1941)

Mayerlingin murhenäytelmän (Mayerling, 1936) suosio teki Anatole Litvakista maailmankuulun ja johti hänet Hollywoodiin. Vuonna 1937 Litvak solmi nelivuotisen sopimuksen Warnerin kanssa. Vastassa oli iso tuotantokoneisto, jossa oli sopeuduttava Hollywoodin visuaaliseen ilmaisuun ja tuotantotapaan. On selvää, että Litvakin ilmava, liikkuvaa kameraa suosiva tyyli innoitti muun muassa Max Ophülsia, mutta Hollywood-elokuvissa Litvakin ote on selvästi erilainen. Silti on kiinnostavaa, miettiä, miten eurooppalainen perintö siirtyi niihin elokuviin, joita hän vuodesta 1937 lähtien ohjasi hyvin toisenlaisissa olosuhteissa. En ole pystynyt katsomaan Litvakin tuotantoa valmistumisjärjestyksessä, mutta jo aiheiden perusteella kulttuurinen ylirajaisuus on ilmeistä. Vuonna 1937 Litvak ohjasi elokuvan The Woman I Love, joka oli uusintafilmatisointi Ranskassa valmistuneesta ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuvasta kolmiodraamasta L’équipage (1935). Vuonna 1937 valmistui myös komedia Tovarich, jonka lähtökohtana oli Robert E. Sherwoodin näytelmä vuodelta 1935. Sherood oli puolestaan kopioinut idean ranskalaisen Jacques Devalin vuonna 1933 ensi-iltansa saaneesta näytelmästä, jossa kuvattiin Venäjän vallankumousta paenneita aristokraatteja. Aihe oli epäilemättä Litvakia lähellä jo henkilökohtaisista syistä.

Myös Robert Rossenin käsikirjoittama Sumusta valoon (Out of the Fog, 1941) edustaa kulttuurien välistä siirtymää, sillä sen voi tulkita hybridiksi rankalaisen poeettisen realismin ja yhdysvaltalaisen film noirn välillä. Elokuva alkaa sumuisella satamanäkymällä, joka on kuin suoraan 1930-luvun ranskalaisesta elokuvasta. Tietynlaista surrealistista luonnetta antaa se, että sumu vallitsee elokuvan alusta loppuun asti. Paikka on Brooklyn, mutta suurkaupungin läsnäolo ei tunnu mitenkään. Tapahtumat voisivat sijoittua mihin tahansa satamakaupunkiin. Surrealistista sävyä antaa sekin, että tyhjästä, sumun keskeltä, ilmaantuu pikkurikollinen Harold Goff (John Garfield), joka alkaa vainota paikallisia asukkaita ja kerätä suojelurahaa. Sadistinen Goff on tyyppihahmo, jonka psykologialle ei lopulta tule mitään selitystä. Warner suunnitteli rooliin alunperin Humphrey Bogartia, mutta Garfieldin tähti oli vuonna 1941 korkeammalla.

Elokuvan keskiössä on kaksi tavallista sataman asukkia, Jonah Goodwin (loistava Thomas Mitchell) ja skandinaavista taustaa oleva Olaf Johnson (John Qualen). Kaverukset haaveilevat vain kalastuksesta, ja jostakin syystä juuri he joutuvat Goffin ahdistelun kohteeksi. Goodwinin tytär Stella (Ida Lupino) tuntee vetoa Goffin kohtaan eikä, yllättävää kyllä, epäröi edes silloin, kun saa tietää tämän kiristävän isäänsä. Katsoessa tulee väistämättä mieleen, että Sumusta valoon kuvaa vertaiskuvallisesti toisen maailmansodan herättämiä tuntoja. Kun Jonah ja Olaf houkuttelevat Goffin veneeseensä, tarkoituksenaan kalauttaa tämä tajuttomaksi ja pudottaa mereen, Goff puhuu melkein fasistisen propagandan sanoin ”ylemmistä” ja ”alemmista” ihmisistä. Goff horjahtaa veteen, ja sankarit välttyvät suunnittelemaltaan rikokselta. Kun myöhemmin katsoin elokuvan taustatietoja, on selvää, että Sumusta valoon on vahvasti pehmennetty lähtökohtiin nähden. Rossenin käsikirjoitus perustuu Irwin Shaw'n näytelmään The Gentle People (1939), jossa rikollisen ahdistelemaksi joutuvat kaverukset ovat juutalaisia. Näytelmässä kaksikko myös surmaa yhteisen vihollisensa.

Klassisen Hollywood-elokuvan piiristä en tiedä montaakaan elokuvaa, joissa käytäisiin saunassa. Mutta Sumusta valoon tarjoaa hämmästyttävän kohtauksen saunan lauteilla! Jonah ja Olaf vetäytyvät löylyyn punomaan juoniaan, ja samaan aikaan taustalla konkurssin tehnyt venäläinen bisnesmies Igor Propotkin (George Tobias) laukoo hykerryttäviä repliikkejään, kuten: ”All men are created free and equal, so it says in the books. Who am I equal to? Nobody. Throw away the books.”

Suomessa Sumusta valoon nähtiin vasta kolme vuotta kantaesityksen jälkeen. Ensi-ilta oli elokuvateatteri Astorissa 7.5.1944. Televisiossa sitä ei tietääkseni ole nähty, mutta jo pelkkä saunakohtaus Hollywood-leffassa lämmittäisi suomalaiskatsojien mieltä!