Kummisetä II (1974)

Kummisedän bluray-julkaisu on odottanut katsomista. Käymme käsiksi heti kakkososaan Kummisetä osa II (The Godfather: Part II, 1974), joka valmistui ensi-iltaan kaksi vuotta ensimmäisen jälkeen. Boksin lisämateriaalissa on dokumentti projektin taustoista, kuilun partaalla eläneen Paramount-yhtiön tilanteesta. Paramount oli hankkinut oikeudet Mario Puzon romaaniin ja tarjosi ohjausvastuuta Arthur Pennille ja monelle muulle kokeneelle ohjaajalle, mutta kukaan ei lämmennyt gangsteritarinalle. Paramount ei myöskään odottanut kaksiosaista eeposta vaan tähtäsi Puzon romaanin menestyksen pikaiseen hyödyntämiseen. Nuori Coppola taivuteltiin mukaan, ja tuota pikaa hän ajoi sinnikkäästi läpi oman näkemyksensä. Keskeisissä näyttelijävalinnoissa, muun muassa Marlon Brandon ja Al Pacinon valinnassa, Coppola oli perääntymätön. Lisämateriaalissa Steven Spielberg kuvaa lamaannustaan elokuvan ensi-illan jälkeen: rima oli nyt korkealla.

Olen aina pitänyt Kummisedän toisesta osasta enemmän kuin ensimmäisestä, vaikka vaikuttavia ovat molemmat. Kummisetä II on melankolisempi ja monitasoisempi ja jättää paljon pohdittavaa. Mutta sitä voi katsoa myös elokuvantekemisen taidonnäytteenä. Kohtaus, jossa nuori Vito Corleone saapuu orpona Yhdysvaltoihin, ja näkymä vastaanottohallin kaaoksesta jäävät mieleen, Nino Rotan unohtumattomien sävelien säestyksellä. Huolellisesti orkestroidut näkymät New Yorkin ja Havannan kaduilta ovat eeppisen laveita. Erityisen vaikuttava on kohtaus, jossa Vito (Robert De Niro) käy surmaamassa Fanuccin (Gastone Moschin). Kadulla vietetään uskonnollista juhlaa samaan aikaan, kun Vito liikkuu kattojen kautta vastaanottamaan Fanuccia. Kahden ristiriitaisen tunteen punominen samaan kohtaukseen tuo mieleen oopperan tehokeinot. Ajatellaanpa vaikka sitä tapaa, jolla Bizet'n Carmen päättyy: takaa kantautuu toreadorien juhlinta, mutta etualalla näytellään intohimodraamaa.

Kummisetä II punoo yhteen kaksi aikatasoa, Vito Corleonen uran alun 1900-luvun alun Yhdysvalloissa ja Michael Corleonen (Al Pacino) mafiasuvun vääjäämättömän hiipumisen. Bisnesten epäonnistumisten lisäksi Michael joutuu oikeuden eteen, ja samaan aikaan myös vaimo Kay (Diane Keaton) lähtee ja veli Fredo (John Cazale) osoittautuu petturiksi. Näyttelijäkaartissa ei ole heikkoa lenkkiä, ja tällä katsomiskerralla erityisesti Hyman Rothia esittänyt Lee Strasberg jää mieleen. Itävalta-Unkarissa vuonna 1901 syntynyt Strasberg oli Group Theaterin perustajia 1931 ja toimi mm. näyttelijätyön opettajana ja ohjaajana legendaarisessa Actors Studiossa vuodesta 1949 lähtien. Metodinäyttelemisen guruna Strasberg oli sekä Al Pacinon että Robert De Niron opettaja. Onpa ollut loistava idea tuoda hänet Kummisetään Al Pacinon vastanäyttelijäksi!

Kummisetä II on monitahoinen kokonaisuus. Coppola itse kutsui luomustaan  kuvaukseksi amerikkalaisesta kapitalismista, ja jo perinteisesti gangsterielokuvat ovat olleet käänteiskuvia amerikkalaisesta unelmasta, halusta menestyä. Kummisetä II näyttäytyy, jos niin halutaan, kapitalismin tuhona. Havannassa Hyman Roth vannoo Kuuban markkinoiden ikuisen kasvun nimeen, mutta vallankumous muuttaa hetkessä kaiken. Roth sanoo tuntevansa olosuhteet jo 20-luvulta, mutta modernissa maailmassa historian perusteella ei voi ennustaa tulevaisuutta. Bisnes edellyttää luottamusta, mutta  Kummisetä II kuvaa jatkuvan epäluottamuksen ja epävarmuuden maailmaa. Lopussa Michael ei luota enää keneenkään, ei edes suvun luottojuristiin Tom Hageniin (Robert Duvall): samaan aikaan kun Hyman Roth ammutaan hengiltä, Frankie Pentangeli (Michael V. Gazzo) tekee itsemurhan Marat'n tyyliin, eikä Fredo palaa koskaan yksinäiseltä veneretkeltään.  Kummisetä II sijoittuu väliajan jälkeen talveen ja syksyyn, tässä järjestyksessä. Viimeisissä kuvissa Michael jää yksin, tuulen tuiverrukseen, miettimään menneitä. Elokuvan paradoksi on perheen käsitteessä: Vito ja Michael tekevät työtä perheen hyväksi, mutta samalla tämä yhteenkuuluvuuden halu osoittautuu tuhoisaksi. Vito on orpo ja menettänyt molemmat vanhempansa, ja ehkä juuri siksi perheestä tulee hänelle erityisen merkityksellinen. Corleonen perhe on lopulta paljon enemmän, historiallisesta perinteestä kumpuava instituutio, liikeyritys ja yhteiskunnallinen voima, jonka aika on käymässä vähiin.