Lännen villikissa (Ramrod, 1947) oli André de Tothin ensimmäinen lännenelokuva ja pohjautui Luke Shortin tarinaan. Tehokkaasti ohjattu alku ja Russell Harlanin silmiä hivelevä mustavalkokuvaus nostavat viritystason korkealle. Alusta lähtien elokuvassa kuultaa film noirin henki. Tähän vaikuttaa tietysti myös se, että pääosaa esittää ohjaajan silloinen puoliso Veronica Lake, joka oli jo tullut tunnetuksi niin noitana (Noita tahtoo naimisiin, 1942) kuin rikoselokuvien kohtalokkaana naisenakin (Vainottu, 1942, Sinisen Dahlian mysteeri, 1946). Veronica Lake alias Connie Dickason introdusoidaan kohtauksessa, jossa Dave Nash (Joel McCrea) tulee tapaamaan häntä saluunan yläkerran hotellihuoneeseen. Lake astuu esiin sellaisena kuin hänet oli totuttu valkokankaalla näkemään. Loppuelokuvan Lake onkin sitten hiukset nutturalla, ja roolisuoritus poikkeaa muutoinkin positiivisesti tähtikuvasta. Nyt Veronica Lake on määrätietoinen ramrod, porukan pomo, joka lähtee puolustamaan lammasfarmaria aluetta hallitsevaa Frank Iveya (Preston Forster) ja jopa isäänsä (Charles Ruggles) vastaan. Suomalainen nimi Lännen villikissa ei tee oikeuttaa kiinnostavalle itsenäisen naisen kuvaukselle.
Connien ja Daven kohtaaminen elokuvan alussa on Lännen villikissan tähtihetkiä, ja tuntuu, että Veronica Lake ja Joel McCrea näyttävät tässä kohtauksessa näyttelijäntaitonsa ja herkkyytensä. Myöhemmin käsikirjoitus ei valitettavasti tarjoa sankariparille enää samanlaisia hetkiä. Kohtauksessa pistää silmään myös Laken ja McCrean pituusero. Ohjaajan on ollut pakko istuttaa McCrea tuolille, jotta kuva-vastakuva-asetelma toimisi.
Lännen villikissa marssittaa esiin kiinnostavan henkilögallerian. Dave on perheensä menettänyt alkoholisti, joka lopulta valitsee puolensa. Bill Schell (Don DeFore) on sympaattinen hurmuri, joka hairahtuu hyvän asian puolesta, Rose Leland (Arleen Whelan) ompelija, joka on alussa ihastunut Billiin, ja Jim Crew (Donald Crisp) kaupungin sheriffi, joka lopulta saa luodin selkäänsä. Usein lännenelokuvassa vastakkainasettelu karjatilallisten ja lammasfarmareiden välillä on jyrkkä, mutta tässä elokuvassa niin Connie kuin hänen avustajajoukkoonsa kuuluva Bill eivät piittaa keinoista taistelussa Iveya vastaan. Hyvän ja pahan väistämättömästä yhteenkiehtoutumisesta selviävät vain Dave ja Rose. Samaan aikaan elokuvan voi tulkita ihmissuhdeelokuvaksi, jossa henkilöhahmot tavoittelevat rakkautta ja hyväksytyksi tulemista. Ehkä tätä kuvastaa elokuvan viimeinen kuva, Daven koura puristamassa Rosen hiuksia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Monet westernit ovat itse asiassa villiin länteen siirrettyjä rikosfilmejä, siitä Ramrod on oiva esimerkki. Dave voisi yhtä hyvin olla surkeaa menneisyyttään viskilasiin hukuttava dekkari, Connie on puolestaan kovia kokenut, kylmän kyyninen, laskelmoiva ja miehiä hyväkseen käyttävä viettelijätär. Juoppona halveksitun Daven ryhdistäytyminen on hiuken heikosti motivoitu, mutta Connien petollisuus pysyy nautittavan johdonmukaisena loppuun asti. Myös Daven ja Connien välinen dialogi on nasevaa sanailua kuin konsanaan kovaksi keitetyissä kaupunkimelodraamoissa.
Lähetä kommentti