Kaksi tyrolilaista (1938)

Oliver Hardyn ja Stan Laurelin tuotannon helmet ovat lyhtyelokuvavaiheessa, mutta myös pitkät elokuvat kestävät useamman katsomiskerran. John G. Blystonen ohjaama Kaksi tyrolilaista (Swiss Miss, 1938) jää mieleen tukusta hykerryttäviä kohtauksia. Sen tekijäryhmästä löytyy yllättäviäkin nimiä, muun muassa käsikirjoittamiseen osallistunut  romanialaistaustainen emigrantti Jean Negulesco, joka muutamaa vuotta myöhemmin aloitti ohjaajanuransa Hollywoodissa. Kaksi tyrolilaista tuo mieleen myös 30-luvun amerikkalaisen elokuvan eurooppalaisuuden: jos Marx-veljekset saivat vaikutteita oopperasta, tässä elokuvassa tapaillaan keskieurooppalaisen Singspielin ja operetin perinnettä. Itse asiassa tarinan keskiössä on wieniläinen operettisäveltäjä Albert Victor (Walter Woolf King), joka vetäytyy Sveitsin Alpeille viimeistelemään uusinta mestariteostaan. Asiaan kuuluvasti säveltäjä saapuu alppimajalle uhkean kuorokohtauksen säestämänä. Vaatimattomamman kohun saatelemana paikalle karauttavat Stan ja Ollie, jotka ovat keksineet tulla myymään hiirenloukkuja juustojen maahan. ”Another fine mess” syntyy, kun Stan ja Ollie esittelevät hiirenloukkujaan pahaa-aavistamattomalle juustomestarille. Tosin juustomestari höynäyttää amerikkalaisia turisteja ostamalla koko varaston ja antamalla vastineeksi leikkirahaa. Eipä aikaakaan, kun Stan ja Ollie joutuvat viereisen hotellin keittiöön maksuvaikeuksiaan paikkaamaan. Tarina käynnistyy, kun paikalle ilmestyy operettisäveltäjän puoliso Anna (Grete Natzler), ja elokuva saa – kevyehkösti – uudelleenavioitumiskomedian piirteitä.

Nauruhermoja kutkuttavin kohtaus seuraa, kun Stan ja Ollie saavat tehtäväkseen siirtää säveltäjän pianon yksinäisellä huipulla, puun nokassa, sijaitsevaan kotkanpesään. Paikalle ilmaantuu myös apian, joka tuo mieleen absurdin Ohukais- ja Paksukais-lyhärin Simpanssin seuralaiset (The Chimp, 1932).