Kirjakahvilan Taiteiden yö -tapahtumassa kuultiin progressiivista rockia, ja illan päätteeksi Kinokopla esitti turkulaisen Half Apple -yhtyeen säestämänä kaksi Buster Keatonin lyhytelokuvaa
Seikkailija (The Balloonatic, 1923) ja
Seppä (The Blacksmith, 1922). Keaton oli aloittanut uransa Fatty Arbucklen kanssa vuonna 1917, mutta kolmen vuoden jälkeen hän sai oman tuotantoyksikön ja alkoi käsikirjoittaa ja ohjata kaksikelaisia lyhytelokuvia.
Seppä ja
Seikkailija ovat tämän sarjan loppupäästä, sillä juuri näinä vuosina hän siirtyi – ajan trendien siivittämänä – pitkään näytelmäelokuvaan kollegansa Charles Chaplinin tapaan.
Seppä ja
Seikkailija osoittavat Buster Keatonin vahvan kiinnostuksen teknologiaan ja mitä erilaisimpiin kulkuvälineisiin.
Seikkailijassa rynnistetään huvipuistoteknologian keskeltä ilmapallon avulla kanoottiretkelle erämaahan.
Sepässä puolestaan peltisepän apulainen saa hevosen kengittämisen ohella korjata autoja, tosin huonolla menestyksellä, ja ratapihallekin elokuva loppupuolella ennättää. Huumori on keatonmaisen kineettistä, kuivaa ja absurdia, mitä
Sepän ensimmäinen kuva, lyhyt koomikko jättiläismaisen puun alla, hyvin todistaa. Elokuvat leikittelevät vastakohdilla: pienen sijasta tulee suurta, puhtaan sijasta likaista, järjestyksen sijasta pelkkää häslinkiä.
Seppä päättyy (oletettuun) häämatkalaisten junan suistumiseen raiteilta, mutta lopulta juna paljastuukin leikkijunaksi, joka koristaa avioparin lastenhuonetta.
Seppä ja
Seikkailija ovat public domainissa, mutta Taiteiden yössä esitetty versio oli Oulun elokuvakeskuksen 16-millinen kopio, jossa molemmat lyhytelokuvat mahtuvat samalle rullalle. Niin filmikopiossa kuin verkon julkisissakin kopioissa kontrasti on paikoitellen jyrkkä, ja esimerkiksi
Sepän alun teksteistä on hankala nopeasti saada selvää. Mutta tämä ei menoa haitannut, eikä haittaa! Oli hienoa nähdä elokuvat lämpimässä kesäillassa Brinkkalan talon sisäpihalla, jossa projektorin valokeila heijasti 1920-luvun maailman vastapäisen talon seinään. Half Apple oli valmistautunut esitykseen todella huolellisesti ja ajoitukset osuivat nappiin. Itse olisin paikoitellen kuvannut vähemmän sitä, mikä näkyy kuvassa, koska varsinkin
Sepässä on aika paljon lyöntejä, yhteentörmäyksiä ja muita ääneen viittaavia visuaalisia gagejä. Toisaalta juuri tähän progressiivinen musiikki sopi erinomaisesti.
Toivottavasti tulevina vuosina Taiteiden yössä kuullaan ja nähdään lisää progressiivista mykkäelokuvaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti