Hetki sitten päättyi Turun musiikkijuhlien Infernal Comedy -esitys. Michael Sturmingerin kirjoittama ja ohjaama esitys perustuu sarjamurhaaja Johann ”Jack” Unterwegerin (1950-1994) tarinaan. Täytyy tunnustaa, etten tuntenut Unterwegeriä etukäteen, joten oli pakko katsoa tietoa verkosta. Se oli lopulta turhaa, koska wikipedian kuvaus oli osa esitystä. Infernal Comedyn keskushenkilö Jack (John Malkovich) lukee wikipedian tekstin lähes sanasta sanaan - ja toteaa, että se sisältää juuri niitä valheita, joita hän itse syötti julkisuudelle. Esitys käsittelee samanaikaisesti sarjamurhaajan psykologiaa, pakkomielteisiä tunteita, toden ja kuvitellun yhteensulautumista ja julkisuuden pinnallisuutta. Koko teatteriesitys on rakennettu kirjan julkistamiskiertueen tai julkaisutilaisuuden muotoon. Pöydällä on Jackin muistelmateos The Infernal Comedy: Confessions of a serial killer. Mitä esitys haluaa sanoa? Lopussa paljastuu, että kirja on tyhjä. Onko sarjamurhaaja lopulta vain tabula rasa, tyhjä taulu? Vai tarkoittaako tämä sitä, ettei ihmiskohtaloon sisälly salaisuutta? Tämä tappaja ei herätä sympatiaa niin kuin Franz Biberkopf. Esitys vihjaa Jackin lapsuuteen ja, itävaltalaisesta kun on kyse, Oidipus-kompleksiin, mutta muutoin Jackin murhanhimoinen affektiivisuus jää arvoitukseksi. Hän itse vihjaa haluunsa olla joku, tuntea oma merkityksensä, mutta toisaalta hän itse toteaa myöhemmin kaiken sanomansa valheeksi. Hmmm...Infernal Comedyn vaikuttavin puoli on ooppera- ja balettimusiikin yhdistäminen puhedraamaan. Esitys alkaa Christoph Willibaldin Gluckin loistavalla musiikillisella helvetinkuvauksella baletista Don Juan. Puheroolin lisäksi esitykseen kuuluu kaksi sopraanoa, jotka esittävät Vivaldin, Mozartin, Beethovenin, Haydnin ja Weberin aarioita. Erityisen vaikuttava on Joseph Haydnin ”Berenice, che fai?” Kohtaus on myös Infernal Comedyn taitekohta: Jackin murha on raaka, mutta esityksessä on ripaus romanttista ironiaa, sillä vakava tunnelma katkaistaan välittömästi.
Varmaankin olennaista on se, että lavalla nähtävä Jack on kuollut. Hän on helvetissä, mihin Gluckin musiikkikin viittaa. Onko siis helvetti se, että Jack on ikuisesti tuomittu myymään elämäänsä?
Täytyy tunnustaa, että alussa oli vaikea tottua leikkillisen ja kuolemanvakavan tyylilajin yhdistämiseen. Yhtä vaikea oli alussa pitää omaelämäkerran promokiertueen muotoa kovin mielenkiintoisena lähtökohtana, mutta lopulta siitä saatiin kuitenkin paljon irti. Tosin, John Malkovichistä olisi ehkä saanut vielä enemmänkin iloa katsojille toisenlaisella käsikirjoituksella.
Koko Infernal Comedy rakentuu John Malkovichin tähteyden ympärille. Käsikirjoitus alkaa siinä mielessä taitavasti, että Jackin ja Johnin roolit punoutuvat tiiviisti yhteen. Kiertueen kaupungeissa esitys alkaa paikallisen yleisön flirttailulla, mikä luo kontaktin yleisöön. Turussa Jack/John sanoi käyneensä keskiaikamarkkinoilla. Mitähän Pietarin esityksessä kuullaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti