Makuuvaunu Triesteen (Sleeping Car to Trieste, 1948)

Kun edellinen katsomani brittielokuva oli sodan aikana tehty Salainen panos (The Adventures of Tartu, 1943), siirryin nyt viisi vuotta ajassa eteenpäin: John Paddy Carstairsin ohjaama Makuuvaunu Triesteen (Sleeping Car to Trieste, 1948) sijoittuu Eurooppaan, jossa rajojen yli voi jälleen liikkua, vaikkakin sodan muisto ja uhka ovat yhä olemassa. Tunnelmassa on kuitenkin merkittävä ero aiempaan nähden: Makuuvaunu Triesteen on otteeltaan kevyempi ja paikoin komediallinenkin, vaikka ytimessä on vakoilutarina. Makuuvaunu Triesteen oli uudelleenfilmatisointi Walter Forden ohjaamasta jännäristä Rome Express (1932). Kun 30-luvun alun elokuvassa matkustettiin Pariisista Roomaan, 40-luvun lopun päähenkilöt astuvat Idän pikajunaan, joka matkaa  Wienin kautta Triesteen. Makuuvaunu Triesteen alkaa yllättävänkin sähäkästi: pariisilaisessa suurlähetystössä tapahtuu varkaus, ja tuota pikaa ryöstäjät osoittautuvat vakoojiksi, jotka pyrkivät pois maasta rautateitse. Koko loppuelokuva tapahtuu junamatkan aikana.

Jo tarinan alkuvaiheessa selviää, että lähetystöstä varastettu esine on päiväkirja, jonka sisältö voi vaarantaa maailmanrauhan. Junassa kirja katoaa ryöstäjien käsistä, ja tapahtumat sotkeutuvat. Junan matkustajat ovat hämmentävä joukko: mukana on muun muassa autoritäärinen brittikirjailija, yhdysvaltalainen sotilas ja kaksi ranskalaista neitoa, jotka kuljettavat mukanaan valtavaa määrää hattulaatikoita. Kovin usein elokuvissa ei törmää ornitologiin, mutta tässä elokuvassa junan matkustajiin kuuluu lintuharrastaja, joka selittää amerikkalaissotilaalle kiinnostustaan taivaanvuohiin! Hykerryttävä on brittimatkustaja, joka tavan takaa antaa ruuanvalmistusohjeita junan ranskalaiselle kokille. Hän toteaa muun muassa, miten vaikeaa on nykypäivänä saada Kiiinasta riisiä, mutta ohra käy mainiosti korvikkeeksi. Kaiken kaikkiaan Makuuvaunu Triesteen on viihdyttävä jännityselokuva, jossa on kosolti komediallisia piirteitä. Sen voisi hyvin esittää junaelokuvien sarjassa!