Ainoastaan naisille (Be My Wife, 1921)

Ensimmäinen tutustumiseni Max Linder’n komedioihin oli Maud Linder’n isästään ohjaama dokumentti Mies ja silkkipytty (L’Homme au chapeau de soie, 1983), jonka hankin Pariisin-matkalta VHS-muodossa. Dokumentti nähtiin myös televisiossa vuonna 1991. Nyt Yle Teema on palannut Linder’n teoksiin esittämällä kolme Hollywoodissa 1920-luvulla valmistunutta pitkää komediaa, Seitsemän vuoden onnettomuus (Seven Years Bad Luck, 1921), Ainoastaan naisille (Be My Wife, 1921) ja Kolme muskettisolttua (The Three Must-Get-Theres, 1922). Erittäin hienoa, että mykkäelokuva ylipäätään saa ruutuaikaa, ja erityisen kiinnostavaa, että Max Linder nousee jälleen unohduksesta. Linder oli monella tapaa arvoituksellinen hahmo. Hänen todellinen tähteytensä alkoi jo ennen ensimmäistä maailmansotaa, ja hän oli muun muassa Charles Chaplinin suuria esikuvia. Linder oli rintamalla ja kärsi tiettävästi taistelukaasumyrkytyksestä.

Hollywoodissa Linder teki kolme pitkää elokuvaa, mutta ura ei maailmansodan jälkeen enää lähtenyt nousuun. Jotakin oli peruuttamattomasti päättynyt. Kriitikotkaan eivät aina ole osanneet arvostaa Linder’n myöhäistuotantoa. Totta tietysti on, että elokuvakulttuuri muuttui rajusti juuri 10-luvun lopulla ja 20-luvun alussa, ja tuntuu, että Linder’n pitkissä elokuvissa on ripaus sotaa edeltäneen mykkäkomedian henkeä, ajatellaanpa esimerkiksi Ainoastaan naisille -elokuvan alun variksenpelätinjaksoa, joka voisi melkein olla 1910-luvun alun lyhytelokuva. Kekseliäisyyttä elokuvissa on kosolti, ja Linder paitsi näytteli myös ohjasi ja käsikirjoitti Hollywood-komediansa.

Ainoastaan naisille on avioliittokomedia, jonka alussa kilpakosijat Max (Max Linder) ja Archie (Lincoln Stedman) havittelevat kaunista Marya (Alta Allen). Kolmiodraaman ylimääräisenä lenkkinä on Maryn ankara täti Agatha (Caroline Rankin). Max saa Marynsä, mutta tuota pikaa mustasukkaisuus saa parin valtaansa ja kumpikin epäilee toista pettämisestä. Ainoastaan naisille koettelee poliittisen korrektiuden rajoja. Erityisen hämmentävä on jakso, jossa Max käy vaanimaan puolisoaan Madame Coralien ompelimoon, asettuu pannuhuoneeseen, joka välitekstinkin mukaan on kuin sauna (mitä se sitten vuoden 1921 Yhdysvalloissa tarkoittikaan), ja janoisena tempaa viinapullon helttaansa, mikä edellisenä vuonna alkaneen kieltolain kontekstissa tuntuu julkealta. Eipä aikaakaan, kun Mary arvelee Maxin flirttailevan talon mustaa palvelijaa... Ainoastaan naisille on kiinnostava juuri kummallisuutensa vuoksi. Siinä on myös loistavia slapstick-jaksoja, esimerkiksi hääkohtauksessa, jossa vaatteiden sisään vilahtaneet hiiret saavat täti-Agathankin tanssilattialle vääntelehtimään jazzmusiikin tahdissa.

Tätä avioliittokomediaa katsoessa ei voi olla ajattelematta, että Linder teki puolisonsa Hélènen kanssa kaksoisitsemurhan vain neljä vuotta myöhemmin.