Juicen taivaallinen aulabaari, Radioteatteri 2016

Tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta Juice Leskisen (1950–2006) kuolemasta. Radioteatteri päätti muistaa Juicen uraa tuottamalla kuunnelmasarjan omaperäisen rocklyyrikon, säveltäjän ja muusikon elämästä. Käsikirjoitus tilattiin Antti Heikkiseltä, jonka Juice-elämäkerta Risainen elämä on parin vuoden takaa. Heikkinen haastatteli laajasti Juicen lähipiiriä teostaan varten, ja tämä ainutlaatuinen aineisto kuultaa myös kuunnelmasarjasta. Tuloksena on 20-osainen Juicen taivaallinen aulabaari, jota Heikkinen on haastattelussa kutsunut myös radiomusikaaliksi. Kieltämättä musikaalimaisia piirteitä teoksessa onkin, varsinkin kun jokainen jakso tarjoaa särmiä Juicen musiikillisesta tuotannosta. Kuunnelman nimi kertoo lähestymistavasta: kaikki alkaa kuolemasta, joka marraskuussa 2006 vie Juicen toiseen maailmaan. Tuonpuoleisessa hänet otetaan vastaan, mutta päähenkilö saa odottaa taivaallisessa aulabaarissa ja kohtaa siellä niin tuttuja kuin tuntemattomiakin, Kekkosen ja Veikko Lavin, Elviksen ja Marilynin, jopa itsensä Saimaan norpan. Välillä kuullaan sekä musiikkia että kuulokuvia Juicen elämästä, syntymästä, suhteesta vanhempiin ja Juankoskeen, kielenkäytöstä ja toisinajattelusta, julkisuudesta ja sen vitsauksista, rakkaudesta ja sen kaipuusta.

Juicen roolissa esiintyy Antti Mikkola, joka rakentaa Juicesta eheän, inhimillisen kuvan. Juicen läheisenä ystävänä Repenä on Puntti Valtonen, hänen ”elämänsä naisena” Miia Selin ja äitinä Mari Turunen. Höysteenä on erinomaisia sivurooleja, joista Heikki Nousiaisen Kekkonen on kakkosjakson kohokohta. Nousiaiselta tämä luonnistuu, sillä hänhän on näytellyt Kekkosta ainakin kolmesti aiemmin, tv-sarjaoissa Vallan miehet (1986), Presidentit (2006) ja Piru ja peijooni (2008). Taivaallisessa aulabaarissa Juice kohtaa niinkin odottamattoman henkilön kuin Englannin kuninkaan Edvard II:n, 1300-luvulta. Tässä roolissa Ilmari Saarelainen on loistava, ja Edvardin mietteitä olisi kuunnellut enemmänkin. 

Taivaassa Juice kohtaa Jumalan ja Saatanan, jotka eivät ole toistensa vastakohtia vaan ikääntynyt aviopari. Tässä näyttelijävalinnat yllättävät: Heikki Kinnunen on kuin valettu höpsön Jumalan rooliin, mutta Eila Roine Saatanana herättää hämmennystä. Lopussa selitys kuitenkin valkenee, sillä kukapa muu kuin Eila Roine pystyisi muuttamaan taivaan arkiseksi: tuonpuoleinen maailma ei ole muuta kuin Rintamäkeläisten tupa. Maailma ei Juicen taivaallisessa aulabaarissa ole mustavalkoinen paikka, jossa joko taivas tai helvetti odottavat maan päältä taivaisiin kurkottavia sieluja. Maailma on läpeensä inhimillinen, ja siksi eläminen tässä ja nyt on kaiken a ja o. Juicen taivaallinen aulabaari näyttää päähenkilönsä välillä itsekkäänä ja pisteliäänä, mutta loppua kohden syvä inhimillisyys nousee pintaan. Anne Nissisen ja Ola Tuomisen dramaturgia ja Antti Heikkisen käsikirjoitus tuottavat kokonaisuuden, joka on enemmän kuin kuulokuva Juicen elämästä.