Blueberryn nuoruus 4–7

Jean-Michel Charlier ja Jean Giraud olivat aloittaneet Luutnantti Blueberryn nuoruusvuosien käsittelyn Super Pocket Pilote -taskukirjoissa vuosina 1968–1970. Nämä julkaistiin albumeina 70-luvulla, mutta varsinaisena albumisarjakuvana Blueberryn nuoruus alkoi ilmestyä vasta paljon myöhemmin, vuonna 1985, jolloin piirrosvastuu siirtyi uusiseelantilaissyntyiselle Colin Wilsonille. Charlier jatkoi käsikirjoittamista kuolemaansa asti, mutta ehti luoda pohjan enää kolmelle tarinalle. Näistä ensimmäinen oli Missourin demonit (Les Démons du Missouri, 1985, suom. Jalava 2004), joka aloitti kaksiosaisen tarinan etelävaltiolaisen sissijohtajan William Quantrillin takaa-ajosta (Cycle de Quantrill). Kevääseen 1863 sijoittuvassa tarinassa Quantrill saadaan vipuun, ja tämä vetäytyy joukkoineen vanhan kaivoskaupungin hylättyihin kuiluihin. Wilsonin piirrostyyli on omanlaistaan, mutta myös lähellä sitä, mitä Giraud samaan aikaan toteutti pääsarjassa.

Tarina jatkuu albumissa Kauhua Kansasissa (Terreur sur le Kansas, 1987, suom. Jalava 2005), jossa Charlier kertoo sissisodan terrorista melkein Vietnamin sotaa muistuttavalla tavalla. Blueberry on pohjoisvaltioiden palveluksessa, mutta hän on samalla välittäjähahmo, joka ei ole kotonaan sodan kummallakaan puolella. Missourin demonit ja Kauhua Kansasissa muisuttavat sodan koodistosta, jota Quantrillin joukot, sen paremmin kuin muutkaan sissit, eivät noudata. Samalla Charlier kuvaa pohjoisvaltioiden armeijaa korruptoituneena, mikä luo ambivalenssia tarinaan. Jos ensimmäisessä albumissa Quantrill saa sankarillisia tai rehtejä piirteitä, toisen albumin loppua kohti illuusiot karisevat. Blueberry on jo saamassa surmansa, kun Quantrillin rakastajatar Nugget pelastaa hänet oman henkensä kustannuksella.

Missourin demonit ja Kauhua Kansasissa valmistuivat tilanteessa, jossa pääsarjassa olivat menossa Viimeinen kortti (La dernière carte, 1983) ja Päätepiste (Le bout de la piste, 1986) ja Arizona Love (1990), joka jäi Charlier'n viimeiseksi pääsarjan teokseksi. Näissä albumeissa Blueberry onnistui rehabilitoimaan asemansa ja puhdistautumaan vääristä syytöksistä. Samaan aikaan Blueberryn nuoruudessa Charlier kuvasi sankarinsa ahdinkoa. Charlier ehti käsikirjoittaa enää yhden tarinan Helvetillinen tehtävä (Le Raid infernal, 1990, suom. Semic 1991), joka ilmestyi postuumisti. Se oli ensimmäinen osa laajemmasta tarinasta, jota kutsutaan nimellä Cycle du ferroviaire. Blueberry ottaa uhkarohkean tehtävän tunkeutua junalla etelävaltiolaisten joukkojen alueelle tuhoamaan ammusvarasto Kingstonissa. Matkaan hän lähtee kuolemaantuomittujen vankien avustamana. Koko tarinan ristiriitaisuus on siinä, että edellisessä albumissa Blueberry ottaa vahvasti kantaa sodan koodiston puolesta sissisotaa vastaan, mutta nyt hän oikeastaan itse turvautuu kyseenalaistamiinsa menetelmiin.

Lopputulosta Charlier ei koskaan ehtinyt nähdä, ja sarja jäi häneltä kesken. Kaikesta päätellen hän ei jättänyt jälkeensä käsikirjoitusta siitä, miten tarina pitäisi saadaa päätökseen. Wilson toteuttikin päätösjakson Säälimätön takaa-ajo (La Poursuite impitoyable, 1992, suom. Semic 1992) käsikirjoittaja François Corteggianin kanssa, ja Corteggianin käsikirjoittamana Blueberryn nuoruus ilmestyy yhä edelleen. Äkkiseltään tuntuu, että Corteggianin käsikirjoitustyyli korostaa enemmän toimintaa ja on varmaan piirtäjälle antoisaa. Toisaalta käsikirjoituksessa on postmodernia intertektuaalisuutta enemmän kuin Charlier'lla, jonka tekstit olivat enemmän klassisia seikkailutarinoita. Säälimätön takaa-ajo kuvaa Kingstonin attentaatin jälkeistä aikaa, jossa pohjoisvaltojen sissejä ajetaan takaa, ja lopulta Blueberry onnistuu pelastautumaan. Tarinan lomaan on puhottu viittauksia yhdysvaltalaiseen kulttuuriin: mukana on viittaus vuonna 1930 valmistuneeseen näytelmään Jumalan vihreät laitumet (The Green Pastures). Lopun junajaksossa taas veturin uumenista löytyy kuljettaja, joka edehdyttävästi muistuttaa Buster Keatonia elokuvassa Kenraali (The General, 1927).