Kolme muskettisolttua (The Three Must-Get-Theres, 1922)

Kolme muskettisolttua (The Three Must-Get-Theres,1922) oli Max Linder’n viimeinen Hollywood-elokuva. Linder palasi komediallaan ranskalaisen kulttuurin piiriin, mutta toisaalta se oli parodia edellisenä vuonna valmistuneesta, Fred Niblon seikkailuelokuvasta The Three Musketeers (1921), joka nähtiin Suomessa syksyllä 1923 nimellä Fairbanks D'Artagnan’ina. Linder’n tulkinta rantautui Suomeen hieman myöhemmin, keväällä 1924. Olisi ollut kiinnostavaa nähdä nämä molemmat Yle Teemalla, vaikka peräjälkeen: silloin moni Linder’n gag olisi avatunut vieläkin paremmin. Kaiken kaikkiaan Dumas’n Kolme muskettisoturia on elokuvahistorian aikana ollut monen monituista kertaa parodioinnin tai versioinnin kohteena. Mieleen tulevat esimerkiksi Allan Dwanin Kolme väärää muskettisoturia (The Three Musketeers, 1939), Don Amechen ja Ritz-veljesten tähdittämä musiikkikomedia, tai erottiset versiot, kuten Erwin Dietrichin Sänkyritarit (Die Sex-Abenteuer der drei Musketiere, 1970).

Linder’n Kolme muskettisolttua on vauhdikas ja rennosti historiallisia ja anakronistisia elementtejä yhdistävä komedia, jota aikalaismainoksissa kutsuttiin burleskiksi. Linder itse esittää gascognelaista maalaispoikaa Dart-In-Againia. Pariisissa hän kohtaa kolme musketööriä, joiden nimet ovat melkein pop-henkisesti Walrus, Octopussy ja Porpoise. Salajuonia punoo kardinaali Richie-Loo. Nautin melkeinpä eniten elokuvan anakronismeista, joita historiallisessa komediassa on sittemmin käytetty paljon: huumori syntyy historiallisten aikatasojen karnevalistisesta limittämisestä. Kolmessa muskettisoltussa voidaan äkkiä tarttua puhelimeen, joka oli 1920-luvun alussa juuri ehtinyt arkipäiväistyä, tai hypätään kesken kaiken moottoripyörän selkään.