Zouzou (1934)

Marc Allégret’n ohjauksesta Zouzou (1934) todetaan usein, että se on ensimmäinen pitkä näytelmäelokuva, jonka päähenkilönä on värillinen nainen. Zouzoun ehdoton tähti on St. Louisissa vuonna 1906 syntynyt Joséphine Baker, joka oli 1920- ja 1930-lukujen tunnetuimpia laulajia ja tanssijoita. Zouzou osoittaa, että hän oli myös erinomainen näyttelijä! Kun elokuva valmistui, Baker oli jo uransa huipulla. On väitetty, että jo vuonna 1927 Baker oli Euroopan parhaiten ansaitseva viihdetaiteilija. Myöhemmällä iällä hän sai tunnustusta vastarintaliikkeen hyväksi tekemästään työstä. Myös etniset kysymykset ja tasa-arvo olivat hänelle tärkeitä.

Zouzou perustuu Guiseppe Abatinon romaaniin, josta Carlo Rim teki käsikirjoituksen. Jos ajatellaan elokuvan syntykontekstia, vuotta 1934, rasistiset käsitykset olivat vahvistumassa kaikkialla Euroopassa. Tässä tilanteessa Zouzou kommentoi selkeästi etnisten ryhmien tasavertaisuuden puolesta. Tätä kuvastaa jo perusasetelma, jossa Zouzou (Joséphine Baker) ja Jean (Jean Gabin) ovat  hämmästysttävästi sisarukset, vieläpä kaksoset. Molemmat ovat viettäneet nuoruurensa sirkuksessa, ja katsojalle selviää, että lapset ovat kasvaneet yhdessä. Lopulta on yhdentekevää, ovatko he biologisia sisaruksia vai ei. Aikuistuttuaan Zouzousta tulee pesijätär, kun taas Jean lähtee merille. Nuoret tapaavat toisensa, eikä sisarusten solidaarisuus ole kadonnut. Zouzou menestyy laulajana ja tanssijana, hurmaa yleisönsä länsi-intialaisilla rytmeillä ja auttaa lopuksi Jeania selviämään murhaepäilyistä.

Zouzou on viehättävä elokuva, ja Baker on esiintyjänä iloisen ja luonnollisen oloinen. Marc Allégret tavoittelee lopussa Busby Berkeleyn backstage-musikaalien suurellisia koreografioita ja onnistuu varsin hyvin. Elokuvaa katsoessa tulee väistämättä mieleen myös Joséphine Bakerin aikaansaama kohu. Kun Baker esiintyi Suomessa, opiskelijat osoittivat mieltään moraalittomana pidettyä taiteilijaa vastaan. Zouzou nähtiin Suomessa kesäkuussa 1935. Tuntuu, että elokuva haluaa nimenomaan torjua rappioon ja turmelukseen liittyvät syytökset. Zouzoun hahmo on alusta loppuun viaton, välitön ja luonnollinen, aivan kuin elokuva olisi tehty kumoamaan ennakkokäsityksiä.