Piukka pako (1959)

Jos lehmäaiheisten elokuvien kaanonia kootaan, siihen kuuluvat ehdottomasti Darius Mehrjuin Lehmä (Gaav, 1969), Matti Kassilan Natalia (1979) ja Julio Medemin Lehmät (Vacas, 1991). Tähän lehmäelokuvien aateliin on laskettava myös Henri Verneuil’n Piukka pako (La vache et le prisonnier, 1959), vaikka elokuvan suomenkielinen nimi ei oikein julkisuutta kestäkään. Nimi Lehmä ja vanki kuvaisi sisältöä paremmin. Elokuvan pääroolia esittää marseilleläissyntyinen koomikko Fernandel, oikealta nimeltään Fernand Contandin (1903–1971), joka oli noussut tähteyteen jo 1930-luvulla. Lehmä ja vanki osoittautui hänen uransa suosituimmaksi elokuvaksi, jonka menestys ylitti jopa legendaariset Isä Camillo -komediat. Suomen televisiossakin elokuva on nähty jo kolme kertaa.

Elokuva alkaa vuonna 1943: ranskalainen Charles Bailly (Fernandel) on saksalaisten sotavankina jossain päin Baijeria. Hän päättää yrittää pakoa Stuttgartin kautta kohti kotimaata. Baillyn ovelana juonena on lähteä matkaan lehmän kanssa. Kuinka kukaan epäilisi kotieläimen seurassa matkaavaa vankia, joka kaiken lisäksi avoimesti näyttää ranskalaiselta sotavangilta? Baillyn matka Marguerite-lehmän kanssa alkaa, ja vaikka hän välillä palaakin lähtöruutun, hän onnistuu vaelluksessaan. Tai ainakin melkein, sillä Lunévillen asemalla hän hyppää väärään junaan... Elokuvaa voi varmasti kritisoida siitä, että se antaa sotavankien asemasta köykäisen kuvan, mutta toisaalta vähä vähältä sodan ankara todellisuus tulee pinnalle. Myös Fernandel onnistuu välittämään traagisuuden hymyjensä alta.

Ohjaaja Henri Verneuil oli oikealta nimeltään Achod Malakian. Hän oli armenialainen, joka oli syntynyt Tekirdağissa, Turkissa, vuonna 1920. Ohjaustyön hän aloitti jo 1940-luvun lopulla sarjalla lyhytelokuvia. Vaikka Verneuil oli tuottelias ohjaaja, hän ei koskaan ole kuulunut ranskalaisen elokuvan arvostetuimpiin tekijöihin. Tuntuu, että hänen tuotantonsa ansaitsisi kunnollisen läpikäynnin. Ainakin Piukka pako on poikkeuksellisen onnistunut kuvaus ihmisen ja eläimen suhteesta. Marguerite-lehmä saa jäädä radan varteen, mutta samalla tuntuu, että itse pakomatka eläimen kanssa on elokuvan onnellisin jakso.