Tyttö ja poikakopla (1942)

Viime aikoina katselulistalle on osunut monta vuoden 1942 ranskalaista elokuvaa. Tänään oli vuorossa Henri Decoinin ohjaus Les inconnus dans la maison, joka sai Suomessa syksyllä 1944 nimen Tyttö ja poikakopla. Sen tekee kiinnostavaksi paitsi ajankohta, miehitysajan Ranska, myös tekijäjoukko. Pohjana oli Georges Simenonin romaani, josta Henri-Georges Clouzot teki käsikirjoituksen. Clouzot ohjasi juuri samana vuonna oman esikoiselokuvansa L’assassin habite au 21 (1942), jonka katsoimme muutama vuosi sitten. Mielenkiintoista on edelleen, että Clouzot työskenteli saksalaisten rahoittamassa Continental Films -yhtiössä, ja siellä myös Tyttö ja poikakopla valmistui. Elokuvan kiistattomana tähtenä nähdään legendaarinen näyttelijä Raimu, joka kuoli neljä vuotta myöhemmin.

Tyttö ja poikakopla alkaa poeettisen realismin hengessä: kertoja johdattelee katsojan sateen piiskaamaan kaupunkiin ja poimii päähenkilöksi alkoholisoituneen lakimiehen Hector Loursat’n (Raimu). Loursat’n puoliso on kuollut kauan sitten, ja onneton lakimies on laiminlyönyt tytärtään Nicolea (Juliette Faber), joka on jo ehtinyt aikuistua. Lähtökohta viittaa sukupolvien väliseen kuiluun, jota elokuva myöhemmin käsitteleekin perinpohjaisesti. Lyhyen johdattelun jälkeen lakimiehen kodissa tapahtuu rikos, kun yläkerrasta kuuluu laukauksia ja sängystä löytyy vieraan miehen ruumis.

Hämmästyttävää Simenonin, Clouzot’n ja Decoinin teoksessa on sen nuorisonäkökulma. Elokuva näyttää tilanteita, joita on totuttu näkemään 1950-luvun tarinoissa. Miksi ranskalaisessa pikkukaupungissa vuonna 1942 on nuoriso-ongelma? Nuoret ovat jengiytyneet ja kisailevat siinä, kuka uskaltaa tehdä mojovimman näpistyksen. Erittäin vaikuttava on lopun oikeudenkäyntikohtaus, jossa Loursat kokoaa voimansa ja ryhtyy puolustamaan nuoria. Miten nuoret voisivat varttua kaupungissa, jossa on 132 kahvilaa ja neljä ilotaloa, mutta ei yhtään stadionia tai velodromia? Loursat syyttää myös itseään siitä, että ei ole kyennyt tukemaan tytärtään. Vaikuttava puhe tuo mieleen myöhemmät André Cayatten elokuvat, mutta koska kyse on rikoselokuvasta, lopussa on pakko löytää syyllinen murhaan. Vastuulliseksi osoittautuu nuori Amédée Luska, jota esittää laulaja Marcel Mouloudji. Kiinnostavaa on, että käsikirjoituksessa Luskan etunimi oli Ephraim, mutta saatuaan kritiikkiä antisemitismistä Decoin muutti kopiota niin, että Luskan etunimeksi tuli Amédée!