Maltan haukka (1941)

John Hustonin Maltan haukka (The Maltese Falcon, 1941) on niitä klassikoita, jotka voi katsoa vaikka kuinka monta kertaa. Dashiell Hammettin romaani vuodelta 1930 oli filmattu aikaisemminkin, tuoreeltaan vuonna 1931, pääroolissa Sam Spadenä Ricardo Cortez. Kun Warner tuotti jännityselokuvan uudelleen, Spaden rooliin valittiin Humphrey Bogart, joka oli jo vakiintunut kovapintaisena sivuosaesiintyjänä. Alun perin osaan pyydettiin George Raftiä, joka kuitenkin kieltäytyi työskentelemästä kokemattoman ohjaajan kanssa. Merkittävä mahdollisuus Maltan haukka oli myös John Hustonille, joka oli jo ansioitunut käsikirjoittajana ja jolle tämä oli ensimmäinen ohjaustyö. Hustonin myöhemmästä ohjaajanurasta tulee usein epätasainen vaikutelma, mutta Maltan haukassa hän on erinomainen.

Maltan haukka, josta toisinaan on käytetty myös nimeä Maltan haukat, ankkuroituu Johanniittain ritarikunnan jälkeensä jättämään haukkaan, joka on mittaamattoman arvokas. Sitä hamuavat rehevä Kasper Gutman (Sydney Greenstreet) ja tämän apurit Wilmer (Elisha Cook, Jr.) ja Joel Cairo (Peter Lorre) sekä salaperäinen Brigid O'Shaughnessy (Mary Astor). Lopulta vyyhtiin sekaantuu myös Sam Spade (Humphrey Bogart), joka elokuvan alussa menettää yhtiökumppaninsa Archerin (Jerome Cowan). Suhde partnereiden välillä ei ole lämmin, mutta viimeisissä repliikeissään Spade kuvaa solidaarisuuden merkitystä: se ylittää tunteet Brigidiä kohtaan. Ohjaaja John Hustonin isä Walter muuten esittää La Paloma -laivan kapteenia Jacobia, joka hädin tuskin pystyy hoipertelemaan Spaden toimistoon haukka sylissään.
 

Maltan haukka on kulttielokuva, jossa jokaisen kohtauksen rituaalinomaisesta toteutumisesta katsoja voi nauttia. Joel Cairon ensimmäinen sisääntulo on erinomainen, ja Peter Lorren hermostuneesta ja sävykkäästä näyttelemisestä tuli hänen tavaramerkkinsä. Samoin Bogartin esiintyminen on kohtauksesta toiseen johdonmukaista, ja ne pienet käsien liikkeet, jotka hän miettiessään tekee, jäivät legendaksi niin kuin Godardin Viimeisestä hengenvedosta voi todeta. Nautinnollinen on myös Sydney Greenstreetin hykerryttävä olemus. Gutman heittää toiminnan lomassa myös repliikin, joka historioitsijaa kiinnostaa: ”These are facts, historical facts, not schoolbook history, not Mr. Wells' history, but history nevertheless.” Katkeran tappion jälkeen Gutman lähtee lopussa toiveikkaana kohti Istanbulia: hänen unelmansa ei ole karissut. Katkerampi on Spade, jonka on pakko menettää oma aarteensa. Kun poliisi lopussa kysyy haukasta, mitä se on, Spade vastaa tunnettuun tapaan: ”The, uh, stuff that dreams are made of.” Aarteen sijasta haukka on pelkkää lyijyä, mutta niin ovat lopulta unelmatkin, jotka ovat vain häilyvä aavistus.