Selluloosa (1953)

Jerzy Kawalerowiczin esikoiselokuva Selluloosa (Celuloza, 1953) perustuu Igor Newerlyn romaaniin Pamiątka z Celulozy, kuten myös elokuvan jatko-osa Etsin totuutta (Pod gwiazda frygijska, 1954).Yhdysvaltalainen Polart on ansiokkaasti julkaissut puolalaisen elokuvan klassikoita englanniksi tekstitettynä, mutta tällä kertaa laatu ei ole paras mahdollinen. Käännös on paikoitellen hankalasti seurattava, ei vähiten siksi, että tekstit vilahtavat nopeasti. Oma kysymyksensä on dvd-julkaisun pohjana käytetty kopio: viimeisissä keloissa muutaman minuutin jakso on vaihtanut paikkaa. Tämä olisi ollut helppo korjata digitaalisesti, mutta nyt katsoja saa päähenkilön elämästä ”etuistuman”, joka tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Toisaalta tämä lisää entisestäänkin Kawalerowiczin kerronnan modernistisuutta...

Selluloosa alku on vangitseva; varmasti vaikuttavimpia esikoiselokuvan aloituksia. Nuori mies pakenee poliisia yön pimeydessä, tunnelma on absurdi ja pelottava. Myöhemmin paljastuu, että mies on Szczesny (Józef Nowak), pienen kylän kasvatti, joka on elänyt köyhyydessä koko ikänsä ja yrittää epätoivoisesti päästä eteenpäin. Hän kohtaa öisellä puiston penkillä nuoren naisen, jolle hän alkaa kertoa vaiheistaan. Lähes koko elokuva etenee takautumin. Szczesny lähtee isänsä Tomaszin (Stanisław Milski) kanssa paperitehtaalle, joka on heidän Amerikkansa, lupaus paremmasta elämästä. Odotukset jäävät kuitenkin täyttymättä, ja työläisten yhteisvoimakin hupenee kilpailevien edunvalvojien riitelyyn. Kristillisen työväenyhdistyksen johtaja Korbal (Zbigniew Skowronsk) saa Szczesnyn ja Tomaszin omiin joukkoihinsa, mutta lopulta kamppailu päättyy umpikujaan.  Szczesny päätyy Varsovaan, suutarin ja puusepän oppiin, ja joutu lopulta armeijaankin, mutta kaikkialla yhteiskunnalliset erot nousevat vastaan. Armeijassa hän joutuu simputuksen kohteeksi, koska häntä pidetään bolsevikkina. Lopussa palataan takaisin puiston penkille, ja nuori nainen paljastuu kommunistiksi. Szczesny pohtii kärsimyshistoriaansa, yrityksiään oppia lukemaan ja menestyä paremmin, kunnes hänelle valkenee, että yksilön sijasta tärkeämpää on liike.   

Selluloosan voi sivuuttaa sosialistisen Puolan propagandana, mutta se on enemmän: Kawalerowiczin kerronta on väkevää ja muistuttaa monin paikoin italialaista neorealismia. Viimeiset kuvat ovat vaikuttavia: nuori kommunistityttö hyppää ohi kiitävään junaan, ja nöyryytetty Szczesny kohottaa katseensa maasta.

Selluloosassa on muutama kiinnostava elokuvaviittaus. Szczesny käy elokuvateatterissa katsomassa elokuvaa Człowiek bez rąk (Mies vailla käsiä) ja saa herätyksen itsensä kehittämiseen. Teatterin ulkopuolella on juliste vanhemmasta puolalaisesta elokuvasta, Bolesław Prusin romaaniin perustuvasta teoksesta Dusze w niewoli (Vangitut sielut), jonka Leon Trystan ohjasi vuonna 1930. Kawalerowicz palasi itse Prusin kirjalliseen tuotantoon myöhemmin legendaarissa Egypti-elokuvassaan Faarao (Faraon, 1966).