Kaupungin pimeydessä (1954)

André de Tothin uralla 1950-luvun alku kului pääasiassa lännenelokuvan parissa. Vuonna 1953 saivat ensi-iltansa Miekka ja nuoli (Last of the Comanches), Muukalaisen paluu (Stranger Wore a Gun) ja Ukkosta preerialla (Thunder Over the Plains) mutta myös kolmiulotteinen kauhuelokuva Vahakabinetti (House f Wax). Samana vuonna de Toth alkoi kuvata uutta film noiria Kaupungin pimeydessä (Crime Wave), joka sai ensi-iltansa maaliskuussa 1954. Suomessa elokuva jäi sittemmin sensuuriin väkivaltaisuutensa vuoksi. Kahdessa viikossa kuvattu Crime Wave on de Tothin rikoselokuvien parhaita. Tiettävästi tuottaja Jack Warner tarjosi ohjaajalle tukun isoja tähtiä, mutta tämä halusi mieluummin tehdä elokuvan pienellä budjetilla, vähemmän tunnetuilla näyttelijöillä ja aidoilla paikoilla eri puolilla Los Angelesia. Tuloksena oli juoneltaan tutun oloinen mutta ilmaisultaan ytimekäs trilleri, joka muistuttaa toisen maailmansodan jälkeisiä puolidokumentaarisiä rikoselokuvia, sellaisia kuin Henry Hathawayn 92:sen kadun talo (The House on 92nd Street, 1945) ja Soittakaa Northside 777 (Soittakaa Northside 777, 1948) tai Jules Dassinin Alaston kaupunki (The Naked City, 1948). Lähisukulaisia on myös John Hustonin Asfalttiviidakko (The Ashpalt Jungle, 1950), ei vähiten siksi, että pääroolissa on tässäkin Sterling Hayden ja suurkaupunkia kuvataan tuon tuostakin ”viidakoksi”.

André de Tothin elokuvia katsoessa tuntuu siltä, että mitä vähemmän rahaa on ollut käytössä, sen enemmän ilmaisullisia vapauksia ohjaaja on saanut. Ehkä tässä on taustana se, että Hollywoodin tuotantojärjestelmässä pienen budjetin elokuvissa tuottajan haukankatse ei ollut yhtä terävänä kuin isommissa produktioissa. Alkutekstien jälkeen nähdään nasevasti hahmotettu huoltoasemaryöstö, jossa de Toth pääsee käyttämään mielimotiiviaan, lasipintojen heijastuksia. Äänitys antaa vahvan läsnäolon tunteen, kun seinien ja ikkunoiden luomat esteet ovat korvin kuultavissa. Kohtaus poliisiasemalla on moniääninen, ja kamera hahmottaa pienen tilan sisästä monta tarinaa. Luutnantti Simsin (Sterling Hayden) luonnehdinta on osa tätä kaupungin mikrokosmosta. Hieno kohtaus on myös ex-vangin Steve Laceyn (Gene Nelson) ja tämän puolison Ellenin (Phyllis Kirk) introdusointi makuuhuoneessa. Sinne palataan pian uudestaan, kun Sims soittaa, mutta tällä kertaa kuvataan vain Steven kättä, joka on jo tarttumassa puhelimeen. Vaikuttava on myös loppukohtaus, jossa epämiellyttäväksi kuvattu Sims päästää Laceyn pälkähästä, ja sade huuhtoo kadut.

Kaupungin pimeydessä jää mieleen hienoista näyttelijäsuorituksista. Jo ensimmäisessä kohtauksessa nähdään Charles Buchinsky, myöhempi Bronson, jonka kanssa de Toth teki yhteistyötä heti perään elokuvassa Takaa-ajo halki lännen (Riding Shotgun, 1954). Vaikuttava hahmo on myös eläinrakas lääkäri Otto Hessler (Jay Novello), jonka lempeyden yli rikolliset jyräävät. Luutnantti Sims (Sterling Hayden) pureskelee hammastikkuja, sillä lääkäri on kieltänyt savukkeiden polton. Kiinnostava valinta on Phyllis Kirk, oikealta nimeltään Phyllis Kirkekaard (1927–2006), jonka kanssa de Toth oli työskenellyt kahteen otteeseen, sekä Vahakabinetissa että westernissa Ukkosta preerialla. Erittäin hyvä on niin ikään Gene Nelson (1920–1996), joka oli myös tanssija ja sittemmin käsikirjoittaja ja ohjaaja. Hän oli saanut Golden Globen vuoden tulokkaana 1951 elokuvasta Teetä kahdelle (Tea for Two).