7. heinäkuuta 2024

Godzilla Minus One (2023)

Takashi Yamazakin käsikirjoittama ja ohjaama Gozilla Minus One (2023) jatkaa japanilaisen elokuvan menestyksellistä tuoteperhettä. Toho-yhtiön Godzilla-elokuvien tuotanto alkoi jo vuonna 1954, ja Yamazakin uutuus on yhtiön 33. Godzilla-tulkinta. Tuskin ensimmäisen elokuvan ohjaaja Ishiro Honda aavisti laittavansa alulle näin kauaskantoisen sarjan. Merestä kohoava hirviö, joka terrorisoi Japania, on saanut uusia tulkintoja vuosikymmenestä toiseen. Yamazakin uusi elokuva tuntuu palaavan monin tavoin sarjan alkulähteille, toisen maailmansodan jälkeiseen tilanteeseen. Ehkä tähän viittaa myös uutuuden nimi, Godzilla Minus One.

Elokuvan keskushenkilö on kamikaze-lentäjä Kōichi Shikishima (Ryunosuke Kamiki), joka alussa, vuonna 1945, rantautuu Odon saarelle. Hän väittää, että lentokoneessa on ollut teknistä vikaa ja on siten vetäytynyt kamikazen tehtävästä ja kohtalosta. Häpeän tunteen peittää öinen hyökkäys, kun saarta alkaa terrorisoida jättiläismäinen hirviö, joka yhtäkkiä kohoaa merestä. Pian Shikishima palaa kotiinsa Tokioon, joka on pommitusten runtelema. Hänen vanhempansa ovat kuolleet, ja hän tutustuu Noriko Ōishiin (Minami Hamabe), joka on myös menettänyt vanhempansa toisen maailmansodan kurimuksessa. Shikishimaa painavat sekä kamikaze-kunnian pettäminen että Odo-saaren karmea kokemus.

Godzilla Minus One onnistuu palauttamaan Godzilla-elokuvien perinteen toisen maailmansodan ahdistukseen ja traumaan. Jos hirviö oli radioaktiivisen säteilyn synnyttämä mutaatio, Yamazakin elokuvallisessa tulkinnassa huomio kiinnittyy siihen surulliseen ilmapiiriin, joka atomivoiman aiheuttama totaalinen tuho ja hävitty sota ovat jättäneet. Taistelu godzillaa vastaan on kunnianpalautus paitsi Shikishimalle myös yhteisölle, joka etsii elämälleen tarkoitusta. Kiinnostava on lopun puhe, jossa ennen ratkaisevaa taitelua korostetaan sitä, miten yhteiseen ponnistukseen voidaan lähteä uhraamatta ketään. Shikishima on valmis toteuttamaan kamikaze-lentäjän tehtävänsä, josta hän aiemmin oli paennut, mutta maailma on nytkähtänyt ratkaisevasti eteenpäin.


Ei kommentteja: