Pianisti (The Pianist, 2002)

Pianisti (The Pianist, 2002) on Roman Polanskin hienoimpia 2000-luvun ohjauksia. Se pohjautuu puolalaisen säveltäjän ja pianistin Władysław Szpilmanin (1911–2020) omaelämäkertaan, jonka sensuroimaton, alkuperäinen versio ilmestyi saksaksi nimellä Das wunderbare Überleben vuonna 1998. Berliinissä ja Varsovassa opiskellut Szpilman oli taitava pianisti ja esiintyi jo ennen sotaa usein Puolan radiossa. Tähän myös elokuvan aloituskohtaus liittyy: Szpilman (Adrien Brody) on tekemässä nauhoitusta, kun pommien iskut katkaisevat työn. Sota on rikkonut taiteen, jolle Szpilman on omistautunut. Sodan jälkeen Szpilman teki pitkän uran Puolan radion musiikkiosastolla.

Pianisti seuraa juutalaisen yhteisön kohtaloa Saksan miehityksen kourissa sodan läpi. Szpilman päätyy Varsovan ghettoon, sen kurjuuden keskelle, ja onnistuu saamaan työtä ravintolan pianistina. Olosuhteet kuitenkin kiristyvät kiristymistään, ja vähitellen perhe ja suku hajoaa. Kuin ihmeen kaupalla Spzilman onnistuu säilyttämään henkensä, joka on välillä hiuskarvan varassa. Polanski rakentaa historiallisen miljöön uskottavasti, ja elokuvaa kuvattiinkin sekä Varsovassa että Babelsbergin studioilla Postdamissa.

Siihen nähden, että elokuvan nimi on Pianisti, pianismia nähdään vain vähän. Olosuhteet eivät mahdollista soittamista. Elokuvan lopussa Szpilman piilottelee asunnossa, jossa on piano, mutta koska hänen täytyy elää hiirenhiljaa, hän näppäilee ilmaa koskettimiston yläpuolella. Ratkaiseva kohtaus on elokuvan lopussa, kun Szpilmanin piilopaikka paljastuu saksalaiselle upseerille Wilm Hosenfeldille (Thomas Kretschmann). Jos oikein muistan, Szpilman soittaa kohtauksessa Chopinin Balladin g-molli, joka koleassa huoneessa saa vihollisuudet väistymään. Hosenfeld päättää auttaa Szpilmania pysymään piilossa. Lopulta Szpilman selviytyy, mutta Hosenfeld jää venäläisten vangiksi. Hän menehtyi vankileirillä Neuvostoliitossa vuonna 1952. Kohtalon ironiaa on, että Szpilman kirjoitti muistelmansa sosialistisessa Puolassa, eikä hyvän natsin esittäminen ollut mahdollista, vaan käsikirjoitus sensuroitiin. Alkuperäinen teos näki päivänvalon vasta Szpilmanin vanhuuden päivinä.