Volpone (1946), kuunnelma

Kesätavoitteeni on kuunnella kävelyretkillä kuunnelmia, mutta tämä kesä on alkanut heikosti, sillä vasta ensimmäinen on menossa. Kuuntelin vihdoin Yleisradion varhaisimpiin säilyneisiin kuunnelmiin kuuluvan klassikon Volpone, joka esitettiin alun perin kaksiosaisena vuonna 1946. Ohjauksesta vastasi Jorma Nortimo, joka juuri samana vuonna astui Turun kaupunginteatterin palvelukseen. Volponen esiintyjäjoukko oli vaikuttava. Nimiroolissa esiintyi Suomisen perheestä tuttu Yrjö Tuominen ja Moscana Oke Tuuri. Muissa rooleissa olivat Sasu Haapanen (Voltore), Arvo Lehesmaa (Corbaccio), Eino Kaipainen (Corvino), Jalmari Rinne (Leone), Tuire Orri (Colomba), Kyllikki Väre (Canina), Toivo Lahti (Tuomari) ja Kalle Rouni (Ylin valvoja). Varsinaista äänimaisemaa 40-luvun lopun kuunnelma ei rakentanut: keskiössä olivat näyttelijöiden äänet, ja varsinkin Yrjö Tuominen ja Oke Tuuri saivat käyttää koko rekisteriään. Venetsiaan sijoittuvassa Volponessa raha ja ahneus pyörittävät kaikkea, ja jokainen tuntuu valmiilta myymään rakkaimpansa. Yrjö Tuomisen Volpone on kettumainen kitupiikki, joka teeskentelee kuolevaa saadakseen lisää rikkauksia.

Yleisradion Volpone ei perustunut Shakespearen aikalaisen Ben Jonsonin alkuperäiseen 1600-luvun dramaan, vaan lähtökohtana oli itävaltalaisen kirjailijan Stefan Zweigin vuonna 1926 toteuttama näyttämösovitus. En ole itse verrannut Zweigin tulkintaa Jonsonin alkuperäiseen näytelmään, mutta usein todetaan Zweigin version keskittyneisyys: kaikki turha on riisuttu pois. Ehkäpä tämä teki siitä käyttökelpoisen myös radiokäyttöön, sillä dialogia on helppo seurata, eikä henkilöiden tunnistamisessa ole vaikeuksia. Zweigin tulkinta oli kansainvälinen menestys, ja se levisi 20-luvun lopulla kaikkialle, Suomeenkin, jossa Kansallisteatteri otti sen ohjelmistoonsa tuoreeltaan vuonna 1927. Oheisessa kuvassa Corbacciona esiintyy Aku Korhonen. Olisi kiinnostavaa seurata Volponen vaiheita Suomessa tarkemmin. Miksi Zweigin tulkinta toteutettiin radiolle juuri vuonna 1946 ja millaisia tuntemuksia sen kuvaus ahneudesta herätti? Zweigin juutalaisuuden tähden Volpone oli ollut poissa saksalaisten teattereiden ohjelmistosta. Mielenkiintoinen hahmo oli myös tekstin suomentaja Ada Norna (1896–1976), joka oli vaihtanut alkuperäisen sukunimensä Bärlundin Richard Wagnerin Götterdämmerungin innoittamana Nornaksi. Teatterialalle pyrkinyt Norna oli valmistunut maisteriksi Helsingin yliopistosta, asui Berliinissä 20-luvulta lähtien, elätti itsensä kirjeenvaihtajana ja oli todistamassa neuvostoliittolaisten panssareiden saapumista Berliiniin toisen maailmansodan päättyessä. Norna käänsi kymmeniä näytelmiä saksan kielestä, ja Volpone oli hänen sujuva suomennoksensa.