Katsoimme hiljattain Byron Haskinin film noirin On myöhäistä itkeä (Too Late for Tears, 1949), jonka pääroolissa Lizabeth Scott oli vakuuttava. Yle Teema esitti sattumalta samaan aikaan Lewis Allenin harvinaisen draaman Rikosten erämaa (Desert Fury, 1947), jonka Scott teki kaksi vuotta aiemmin. Jos Haskinin elokuva oli puhdaspiirteinen film noir, Allenin kädenjälki hämmentää: elokuvassa on vahvasti film noir -piirteitä, mutta hehkuvissa Technicolor-väreissä kuvattu elokuva tuo mieleen erämaakuviensa kautta Delmer Davesin westernit mutta vielä enemmän Douglas Sirkin 1950-luvun melodraamat. Rikosten erämaa muistuttaa myös André de Tothin genrehybridejä, ajatellaanpa vaikka samana vuonna valmistunutta lännenelokuvaa Lännen villikissa (Ramrod, 1947), joka yhdistelee mukaan film noir -elementtejä.
Teeman esittämä Rikosten erämaa oli erinomainen kopio, vaikkakin digitaalisen kopion ”alkuperäisyyttä” sopii epäillä, kun nykykopioissa ei enää näy edes kelanvaihtoja. Tällaista Rikosten erämaata eivät katsojat 40-luvun lopulla voineet nähdä. Toki tiedetään, että jo aikalaisten mielestä elokuvan värit olivat huikean ylitsepursuavat, ja tämän saattoi todeta jo alkutekstien aikana. Aikalaiset eivät katsoneet värejä luonnollisina tai totuudenmukaisina, sillä väreissä loistivat yleensä musiikki- , fantasia- ja seikkailuelokuvat. Dokumentaarisuus oli karhean mustavalkoista. Rikosten erämaassakin ekstravagantit värit ennakoivat liioitellun inhohimoista tarinaa, jossa uskottavuuden rajat natisevat liitoksissaan. Mutta juuri tässä on Rikosten erämaan juju: pienen nevadalaisen kaupungin elämä järkkyy ja samalla menneisyyden muistot heräävät eloon. Inhimillisiä pyrkimyksiä kehystävät erämaan kallioiset näkymät.
Chuckawallan kaupungissa Fritzi Haller (Mary Astor) pitää kasinoa, ja tytär Paula (Lizabeth Scott) palaa kotikonnuilleen koulusta erottamisen jälkeen. Suhde on syntymässä kaupungin sheriffiin Tom Hansoniin (Burt Lancaster), kunnes outo miespari saapuu kaupunkiin. Eddie Bendix (John Hodiak) ja Johnny Ryan (Wendell Corey) ovat erottamattomat. Eddiellä on aikanaan ollut suhde Fritziin, ja nyt hän ihastuu Paulaan. Menneisyyden trauma piirtyy esiin, mutta enemmän huomiota saa Eddien ja Johnnyn läheinen suhde, jota on usein tulkittu homoseksuaalisena. Johnny tuntuu Eddien palvelijalta, ja Johnnyn paljastus Paulalle tuntuu viittaavan parisuhteeseen. Loppu on kohdalokas ja herättää paljon kysymyksiä. Mitä Johnny tarkoittaa huutamalla ennen kuolemaansa: ”Minä olen Eddie Bendix!” Tuntuu kuin Johnny olisi aina halunnut olla kuin Eddie, mutta kumpi lopulta on toisen hyväksikäyttäjä?
Lopuksi vielä muutama sana käsikirjoituksesta. Sen laativat Robert Rossen ja A. I. Bezzerides Ramona Stewartin romaanin Desert Town pohjalta. Rossen esiintyi samana vuonna myös ohjaajana elokuvassaan Verta ja kultaa (Body and Soul, 1947). Kiinnostava hahmo oli myös kreikkalais-armenialaista taustaa oleva A. I. Bezzerides. Hän oli luonut kirjailijanuraa Yhdysvalloissa jo 30-luvulla. Hollywoodissa hän oli ehtinyt käsikirjoittaa Curtis Bernhardtin Lujat otteet (Juke Girl, 1942). Kaksi vuotta Rikosten erämaan jälkeen hän käsikirjoitti oman romaaninsa pohjalta Jules Dassinin kiinnostavan film noirin Varkaitten markkinat (Thieves’ Highway, 1949).
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti