20. joulukuuta 2015

Tähtien sota: Episodi VII – The Force Awakens (2015)

Tähtien sodan maailmassa voima saavutti tasapainon vuonna 1983, kun Jedin paluu päättyi. Darth Vader sai polttohautauksen, ja tarina seisahtui siihen onnelliseen, jännityksettömään olotilaan, jossa katsojalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin poistua salista. Nyt 32 vuoden jälkeen, arkielämä on järkkymässä. Voimat, ainakin kaupalliset, ovat heränneet. Star Wars: The Force Awakens (2015) on käänne saagassa, jonka kaikki tuntevat. Disney osti koko tavaramerkin George Lucasilta vuonna 2012 ja on nyt puhaltanut siihen uuden elämän. Haaste on melkoinen, kun katsojakunnassa on faneja viideltä vuosikymmeneltä. Ohjaajaksi kiinnitettiin jo vuonna 2013 J. J. Abrams, joka vastaa myös käsikirjoituksesta yhdessä Michael Arndtin ja Lawrence Kasdanin kanssa. Kasdan edustaa jatkuvuutta, sillä hän oli mukana kirjoittamassa Imperiumin vastaiskua (1981) ja Jedin paluuta (1983). Ohjaajana J. J. Abrams tuo hankkeeseen kokemusta, sillä hän oli 2009 elvyttämässä toista legendaarista tarinaa, Star Trekiä, ja osasi taitavasti yhdistää vanhan saagan uuteen. On selvää, että J. J. Abrams on Tähtien sota -sarjan tähän mennessä paras ohjaaja. Yhtä selvää on, että uusi elokuva ammentaa nimenomaan vuosien 1977–1983 trilogiasta ja jättää vuosien 1999–2005 kolmikon kauas taakse.

Kun The Force Awakens ilmestyy tallenteena, aion ensitöikseni mitata, millainen tauko on ensimmäisen tekstiruudun (”A long time ago in a galaxy far, far away...”) ja kankaalle räjähtävän Star Wars -nimen välillä. Ainakin tuntui, että ylimääräiset sekunnit saivat katsojat pidättämään hengitystään. Alun vangitsevuus perustui myös siihen, että elokuvan tarina oli onnistuttu pitämään visusti salassa – tai ainakaan minun silmiini sitä ei osunut. [Jos et halua kuulla tietoja tarinasta, ei kannata lukea tämän pidemmälle.] Elokuvan ensimmäinen näyttämö on Jakku-planeetta, jossa Lor San Tekka (Max von Sydow) antaa vastarintaliikkeen palveluksessa häärivän Poen (Oscar Isaac) haltuun kartan, joka kertoo, minne Luke Skywalker (Mark Hamill) on vetäytynyt. Pahuuden tiivistymä on tässä elokuvassa Ensimmäinen ritarikunta, jonka takapiruna vaanii mystinen Snoke (Klonkkuna tunnettu Andy Serkis). Snoken kätyri on Kylo Ren (Adam Driver), jonka sisässä kytee kuitenkin pilkahdus valoa. Alku on tyly siinä mielessä, että Kylo panee toimeen etnisen puhdistuksen Jakku-planeetalla, mutta onnekkaasti droidi BB-8 pääsee pakenemaan salainen kartta mukanaan. Tarina ei loppujen lopuksi ole kovinkaan yllättävä, eikä se oikeastaan tarjoa paljonkaan uutta: se tuo mieleen ensimmäisen Tähtien sodan (1977) asetelman. Alkuperäisessäkin Tähtien sodassa salaista tietoa kätkettiin droidin sisään, kun R2-D2 sai Leialta viestin Lukelle vietäväksi. Nyt BB-8:n on tarkoitus saattaa kartta vastarintaliikkeen johtajalle, eli Leia Organalle (Carrie Fisher). Sympaattinen robotti tuo mieleen ensimmäisen Tähtien sodan humoristiset droidit, jotka toki saavat sanoa sanansa myös J. J. Abramsin tulkinnassa...

Vaikka The Force Awakens on lopulta juonen tasolla klassisen yksinkertainen – kaksi kartanpalaa loksahtaa yhteen ja Luke löytyy kaukaiselta planeetalta – elokuvassa on sopivassa suhteessa katsojaa kiinnostavia yksityiskohtia, huumoria, nostalgiaa, romantiikkaa, jännitystä ja toimintaa. Elokuvan alkuosa toimii saumattomasti ja huipentuu Han Solon (Harrison Ford) ja Chewbaccan (Peter Mayhew/Joonas Suotamo) sisääntuloon, joka on kädenojennus kaikille saagan faneille. Sukupolvet kohtaavat oikeastaan jo elokuvan alusta lähtien, kun konkarinäyttelijät on laitettu puhaltamaan yhteen hiileen nuoren polven kanssa. Alussa Max von Sydow saattelee matkaan Oscar Isaacin, Adam Driverin ja erityisesti John Boyegan, jonka esittämä Finn on yhtä maanläheinen, realistisesti tapahtumiin suhtautuva hahmo kuin Han Solo alkuperäisessä Tähtien sodassa. Koko ensimmäisen puoliskonsa The Force Awakens elää jälleennäkemisen ja uuden oppimisen symbioosissa. Tuntuu, että J. J. Abrams on kuin yrityksen muutosjohtaja, jonka on tarkoitus valmistella luopumaan vanhasta ja suuntautumaan eteenpäin. Siksi tarinassa on niin paljon tuttuja tilanteita ja aineksia. Minulle kaikkein vaikein jakso oli rantautuminen vastarintaliikkeen tyyssijaan, jonne Ritarikunta tuota pikaa hyökkää. Raunioiden keskelle sijoitettu taistelu ei oikein ollut samalla tasolla kuin elokuvan alku ja loppu, ja odotettu Leian sisääntulokin jäi selvästi valjummaksi kuin Han Solon introdusointi hieman aiemmin. Olisiko Leian hahmoon saanut vielä lisää karismaa? Oma kysymyksensä on, että loppua kohti jyrinää ja erikoistehosteita oli minun makuuni yksinkertaisesti liikaa.

Kun viimeksi katsoimme Jedin paluun, mietin, millaisia suuntia se antaisi sarjan jatkolle. Elokuvan lopussa kerrottiin selkeästi, että voima on myös Leiassa, vaikka vuosien 1977–1983 elokuvat olivatkin joka suhteessa hyvin miehinen trilogia. Tässä suhteessa The Force Awakens tekee merkittävän käänteen. Elokuvan ehdoton hahmo on nuori Rey (Daisy Ridley), joka alussa on jätteidenkerääjänä Jakku-planeetalla ja auttaa BB-8:aa selviämään ahdistelijoistaan yhdessä Finnin kanssa. Reyn tausta jää arvoitukseksi, ja epäilemättä tulevien elokuvien selvitettäväksi, mutta hän on uuden Tähtien sota -sarjan ”Luke”: hänessä on voima, jonka tiedostamisen kehitystarina elokuva on. Juuri hänessä voima herää, ja elokuva huipentuu mestarin ja oppilaan kohtaamiseen. Koko elokuvan mieleenpainuvimpia kohtauksia on Reyn ja Kylo Renin valomiekkataistelu lumisessa metsässä. Reyn askelia tahdittavat myös mieleenpainuvat sävelet: hiekka-aavikolla kuullaan ensimmäistä kertaa enniomorriconemainen aihe, joka palaa uudelleen elokuvan lopussa. Kuuntelin Spotifysta soundtrack-albumin jo ennen elokuvan näkemistä, ja levyllä tämä melodia oli nimetty Rey’s Theme. Suosittelen kuuntelemaan koko albumin: se on John Williamsia parhaimmillaan.

3 kommenttia:

Yoda von Monroe kirjoitti...

Tervehdys. Olen kategorisesti eri mieltä kaiken kirjoittamasi kanssa - John Williams mukaan lukien - mutta en lähde väittelemään mielipiteistä. Se, mihin haluan puuttua, on tämä väite: "on selvää, että --- Abrams on --- sarjan --- paras ohjaaja". Ikään kuin tästä mielipiteestä ei voida käydä keskustelua. Vastaan, hieman pedantisti, että paras sarjassa työskennellyt ohjaaja on George Lucas, koska American Graffiti. Abrams puolestaan on minusta pelkkä kyvykäs teknikko, jonka ohjaustavasta on vaikea löytää persoonallista kosketusta. Hän rytmittää kerrontaa tutun laskutikun mukaan, mikä tekee SW7:sta turvallista, sujuvaa ja tylsähköä elokuvaa. Puhumattakaan Abramsin rajallisuudesta näyttelijäohjaajana tai visuaalisten efektien (yli)käyttäjänä jne. SW7:n parhaat kuvat ovat kaikki kopioita Uudesta toivosta...

Hannu Salmi kirjoitti...

Hei! Minäkään en käy kiistämään Lucasin taitoja American Graffitissa tai vuoden 1977 Tähtien sodassa, jossa on hyvä tasapaino. Mutta ehkä mielessä olivat liikaa episodit 1-3, joihin nähden uusi elokuva on selvä profiilikorotus. Olen kyllä samaa mieltä, että Abrams käyttää liikaa efektejä, valitettavasti. Huomattavasti vähemmällä The Force Awakens pärjäisi ja olisi parempi. Tuokin on totta, että uudessa episodissa on paljon ammennettu vuoden 1977 Tähtien sodasta. Mutta eri asia on, pitäisikö sitä pitää negatiivisena. En ole fani vaan aina seurannut Tähtien sotaa sivusta, mutta SW7 on elokuva faneille ja tietoisesti hakeutuu ammentamaan koko saagan alkukuvista. Jos olen oikein ymmärtänyt, tämän elokuvan jälkeen Abrams poistuu takavasemmalle ja uudet tekijät jatkavat.

Yoda von Monroe kirjoitti...

Se on selvä, että tämä SW on selvä parannus edeltäneestä trilogiasta. Minä en silti kauheasti lämmennyt sille, mutta tajuan miksi monet muut ovat. Itse olin pettynyt siihen, että elokuva oli laskettu niin paljon fanien toiveiden mukaan, sillä se johti jo nähdyn ja koetun kierrätykseen; teknisesti kaikki toimii, mutta poissa on esikuvan - ihka ensimmäisen Tähtien sodan - kunnianhimo ja tuoreus. Peräänkuuluttaisin myös muistettavaa dialogia ja hahmojen välistä kemiaa: SW7:sta puuttuu Han Solon ja Leian välinen kipinöinti ja romantiikka ylipäätään.

Tähtien sota -sarjasi artikkeleita on ollut ilo lukea. Ovat olleet antoisia.