Neljä helmeä (1952)

Viime viikkojen suurimpia nautintoja on ollut episodielokuva Neljä helmeä (O. Henry’s Full House, 1952), vaikkei sitä erityisenä klassikkona voikaan pitää. Nautintoon on monta perustetta, erinomainen teräväpiirtokopio, loistavat näyttelijät ja – vaikka episodielokuvia aina moititaankin – irrallisten tarinoiden yllätyksellisyys, joita Hollywoodin lajityyppiodotukset eivät rasita. O. Henry’s Full House koostuu viidestä tarinasta, jotka kaikki ammentavat yhdysvaltalaisen kirjailijan O. Henryn, oikealta nimeltään William Sydney Porterin (1862–1910), novelleista. Kirjallisuuden auraa elokuvassa antaa kertojana toimiva John Steinbeck, joka juontaa jokaisen episodin. Tuotantoyhtiö Twentieth-Century Fox käytti parhaita voimiaan, ja ohjaajiksi pestattiin Henry Koster, Henry Hathaway, Jean Negulesco, Howard Hawks ja Henry King. Suomessa elokuva sai ensi-iltansa nimellä Neljä helmeä, vaikka elokuvaan tehtiin alun perin viisi episodia. Tämän selittää se, että ensi-iltaa edeltävän ennakkokatselun perusteella Hawksin ohjausta pidettiin niin heikkona, että se päätettiin poistaa. Tuoreessa blurayssa tämäkin on mukana, ja käyttämäni saksankielinen versio oli nimeltään Fünf Perlen.

O. Henry’s Full House alkaa elokuvan vaikuttavimmalla kertomuksella ”The Cop and the Anthem”, jonka käsikirjoitti Lamar Trotti ja ohjasi Henry Koster. Lyhyt tarina esittelee asunnottoman kulkurin Soapyn (Charles Laughton), joka alussa nukkuu syksyisessä puistossa ja ryhtyy järjestelmällisesti tekemään luvattomuuksia päästäkseen talveksi kiven sisään. Jostakin syystä mikään konsti ei tepsi. Kadulla hän yrittää lähennellä nuorta neitoa (Marilyn Monroe), ja ravintolaan hän menee syömään koko menun ilman pennin hyrrää. En paljasta tässä tarinan loppua, mutta Charles Laughton on Soapyn roolissa elementissään, parempi kuin koskaan. Seuraava tarina ”The Clarion Call” syntyi Henry Hathawayn ohjauksena, ja se yhdistyy sujuvasti aikakauden film noir -buumiin. Richard Widmark tekee loistavan roolisuorituksen pikkurikollisena Johnny Kernanina, joka kiristää entistä ystäväänsä. Jean Negulescon kertomus ”The Last Leaf” on novelli neidosta (Anne Baxter), joka menettää elämänhalunsa ja jonka puolesta yläkerran venäläinen taiteilija (Gregory Ratoff) uhrautuu.

Henry Koster kertoi myöhemmin haastattelussa, että ohjaajat saivat itse valita novellit. Ehkäpä Howard Hawks tietoisesti poimi tarinan, joka poikkeaa kaikista muista episodeista, ja tuloksena oli ”The Ransom of Red Chief”, joka lopulta poistettiin kokonaan ensi-iltakopiosta.  Ben Hechtin, Nunnally Johnsonin ja Charles Ledererin käsikirjoittama pienoiskomedia koettelee poliittisen korrektiuden rajoja,  ja vaikka Hawks on taatun sujuva komediaohjaaja, kahden automobiililla matkustavan veijarin suorittama kidnappaus tuntuu poikkeavan muista episodeista. Onneksi O. Henry’s Full House päättyy onnellisissa merkeissä. Sokerina pohjalla on Henry Kingin ohjaus ”The Gift of the Magi”, jossa nuoret rakastavaiset (Jeanne Crain, Farley Granger) tekevät kaikkensa antaakseen rakastetulleen ikimuistoisen joululahjan.

Jos Yleisradio etsii jouluelokuvaa, O. Henry’s Full House kannattaisi kaivaa naftaliinista. Ensimmäisen episodin hurskaus ja viimeisen jouluaatto sopisivat juuri nyt, joulun alla, suomalaisillekin katsojille. O. Henry’s Full House on viimeksi nähty televisiossa vuonna 1964 nimellä Neljä helmeä. Nyt olisi aika esittää se uudelleen, Viitenä helmenä.