Sameita vesiä (1949)

Henri Calef (1910–1994) kuuluu ranskalaisen elokuvan unohdettuihin nimiin. Olen ehtinyt vasta katsoa elokuvan Les eaux troubles (1949), joka on ilman muuta sodanjälkeisen ranskalaisen elokuvan helmiä. Calefin elokuvia on julkaistu Ranskassa dvd-muodossa, mutta muille kielille tekstitettyinä niitä ei juuri löydy. Bulgarialaissyntyisen Calefin elokuvista Suomessa on esitetty ainakin Kiusaus (Bagarres, 1948), joka nähtiin Helsingin Gloriassa marraskuussa 1951. Suomeen tuotiin myös elokuva Väkivaltaiset (Les violents, 1957), mutta muutoin Calef on jäänyt niin elokuvateattereiden kuin televisioidenkin tavoittamattomiin. Henri Calef aloitti filmialalla 1930-luvun puolivälissä ja ehti toimia muun muassa Pierre Chenalin apulaisohjaajana ennen esikoispitkäänsä L'Extravagante mission (1945). Calefin ohjaajanura alkoi hiipua 50-luvun puolivälin jälkeen.

Vuonna 1949 valmistunut Les eaux troubles voitaisiin suomentaa nimellä Sameita vesiä. Nimi viittaa sekä siihen ympäristöön, jossa elokuva tapahtuu, että elokuvan henkilöiden elämään, jossa sameutta tai hämäryyttä riittää. Les eaux troubles alkaa erittäin vaikuttavilla kuvilla, joissa nuori nainen saapuu kylään ja astelee verkkaisesti hautausmaalle. Ennen pitkää paljastuu, että Augusta (Ginette Leclerc) on saapunut kotiin Pariisista ja käynyt ensitöikseen veljensä Jeanin haudalla. Häntä askarruttaa veljen kuolema, ja tätä mysteeriä elokuva vähitellen paljastaa katsojalle. Köyhissä oloissa kituuttaa kalastajaisä, jonka on vaikea puhua menneistä. Tuntuu, että kaikilla elokuvan henkilöillä on jokin vamma, joko henkinen tai ruumiillinen. Erittäin vaikuttava hahmo on yksikätinen Ernest (Marcel Mouloudji), joka poimii kaloja vuoroveden paljastamasta mutapohjasta ja haaveilee paremmasta elämästä. Ratkaisu Jeanin (Henri Belly) kuolemaan paljastuu lopun takautumakohtauksessa, jossa isä kertoo poikansa menetyksestä.

Sameita vesiä on visuaalisesti vangitseva elokuva. Maisema tuntuu hallitsevan kaikkea. Paikoitellen mieleen tulee Luchino Viscontin Maa järisee (La terra trema, 1948), jota luonnonolosuhteet hallitsevat. Myös Calefin elokuvassa ihmiset elävät perinteisten elinkeinojen varassa niin kuin he ikiaikaisesti ovat eläneet. Sameita vesiä sijoittuu Normandian rannikolle: tasaiset lakeudet tuntuvat ulottuvan loputtomiin, ja tämän avaruuden katkaisee vain vuoroveden väkivaltainen läsnäolo. Yhtäkkiä katsojalle valkenee, että kalastajat viettävät ankeaa elämäänsä aivan historiallisen monumentin kupeessa. Tasangolta kohoaa Mont Saint-Michelin luostarisaari, jonne turistit saapuvat linja-autoittain. Ernestille turismi edustaa modernisaatiota, toisenlaista elämää, mutta elokuvan loppua kohden tämä mahdollisuus jää vain etäiseksi kuvajaiseksi, jota Ernest lähtee seuraamaan epäilyttävän Rudanin (André Valmy) houkuttelemana. Lopussa Augusta päättää jäädä isänsä luokse. Kaikkia elokuvan henkilöitä luonnehtii menetys, kaikki he kärsivät, mutta anteeksianto avaa tulevaisuudelle paremman vaihtoehdon kuin historian kieltäminen ja elämä jossakin muualla.