Rakkauden harhateillä (1938)

Anatole Litvakin Rakkauden harhateillä (The Sisters, 1938) perustui Myron Brinigin edellisenä vuonna ilmestyneeseen romaaniin, ja suosittu nide komeilee myös elokuvan julisteessa. Itse elokuva alkaa siten kuin lukemattomat muutkin kirjallisuusfilmatisoinnit: kansi avautuu, ja kirjailijan sanat johdattelevat katsojan fiktion maailmaan. Elokuvan julisteessa huomio kiinnittyy paitsi kirjaan myös tähtiin, päärooleissa nähtäviin Erroll Flynniin ja Bette Davisiin. Hämmentävää on se, miten ennakkomainonta korostaa Flynniä ja Davisia sellaisena kuin katsojat olivat tottuneet heidät näkemään ja ehkä halusivatkin nähdä. Flynnillä on ohuet viikset ja Davis on korostuneen blondattu. Jo elokuvan alkumetreillä paljastuu, että mielikuva on väärä. Flynn on viiksetön, ja hän tekee itse asiassa tässä elokuvassa uransa parhaimpiin kuuluvan vakavan roolin. Kun Rakkauden harhateillä -elokuvaa katsoo, tuntuu siltä, että Flynnin olisi ehdottomasti pitänyt saada enemmän tällaisia rooleja. Bette Daviskään ei ole elokuvassa sellainen kuin juliste antaa ymmärtää: hän ei ole vamppi vaan syvästi kokeva sisaruskaartin jäsen, jonka tunteita elokuva seuraa.

Rakkauden harhateillä alkaa ja päättyy tanssiaisilla, mikä tuo mieleen Ranskan kansallispäivän juhlinnan elokuvan Tovarich (1937) alussa. Draama käynnistyy vuonna 1904, jolloin kamppanja Theodore Rooseveltin toista kautta varten on täydessä käynnissä, ja päättyy neljä vuotta myöhemmin, kun vallankahvaan on siirtymässä William Howard Taft. Elliottin perheen kolmesta tyttärestä vanhin Louise (Bette Davis) ihastuu nuoreen kirjailijaan Frank Medliniin (Erroll Flynn). Myron Brinigin romaanissa naisten yhteiskunnallinen asema nousee esiin, ja myös elokuvaan tämä on tarttunut: Louise avioituu mutta säilyttää työpaikkansa sihteerinä. Frank yrittää kirjoittaa, mutta työ ei edisty. Lopulta tiet erkanevat, kun Frank lähtee merille. Tähän väliin osuu San Franciscon kuuluisa maanjäristys vuonna 1906, ja katastrofin hurjuus on onnistuttu välittämään erinomaisesti.

Rakkauden harhateillä on melodraama, mutta se saa onnellisen lopun. Frank palaa pitkältä harharetkeltään, nöyrtyneenä, ja suhde eheytyy. Loppu on kuitenkin kolmen sisaruksen yhteenkuuluvuuden näytöstä. Kansa tanssii, ja ylimaallinen valokeila tuntuu valaisevan patsaaksi jähmettyneet sisarukset. Elokuvan viimeisissä kuvissa häivähtää  alkuperäisen romaanin viimeinen sivu. Myös siinä kummallinen valonsäde loistaa sisarusten yllä, mutta romaanin kertoja on kuitenkin yksi tarinan miehistä, joka viimeisillä riveillä vetäytyy automobiiliinsa ja tuskin kuulee moottorin äänen alta taakse jäävien sisarusten hyvästejä. Litvakin elokuvassa kertojaa ei ole, mutta loppukohtaus pyrkii tavoittamaan romaanin hengen. Kokonaisuutena Rakkauden harhateillä on positiivinen yllätys, onnistunut melodraama, joka ansaitsisi enemmän huomiota.