Suomalaisen elokuvan festivaali 2014

Suomalaisen elokuvan festivaali järjestettiin 23. kerran 2.–6.4.2014. Teemoina olivat suomalainen film noir, animaatio sekä Pekka Lehdon tuotanto. Lehdon elokuvat olivat ehdottomasti virkistävä kokonaisuus, omintakeisia, tyylilajeja surutta yhdistäviä teoksia. Suurimman yleisömenestyksen sai Kalervo Palsa ja kuriton käsi (2013), joka oli loppuunmyyty. Itse teos ammentaa Palsan mielikuvituksesta, maalausten näkymistä ja sarjakuvien fantasioita. Surrealistisia olivat Palsan sarjakuviin perustuvat visiot karun pohjoisen maisemissa vaeltavista Tex Willerista ja Kit Carsonista, jotka puhuvat ranskaa!

Film noir -sarjan ensmmäisiä oli Roland af Hällströmin ohjaama Pikajuna pohjoiseen (1947), joka on pesunkestävä junaelokuva ja tuo mieleen monet ranskalaiset jännityselokuvat – ja tietysti Alfred Hitchcockin. Kohtalonomaisuuden rakentamisessa on kuitenkin paljon kotoista, jos ajatellaan pelastusarmeijan upseerin (Arvi Tuomi) väräjävää ääntä ja uskonnollista paatosta. Mieleen tulevat myös melodramaattisemmat saksalaiset jännityselokuvat. Ranskalaista sävyä antaa veturinkuljettaja Harrasin (Kalle Viherpuu) hahmo, joka joutuu yllättäen intohimoisten tunteiden valtaan saatuaan tietää apumiehensä (Unto Salminen) tyttärensä lapsen oikeaksi isäksi. Junamatkalla nähdään kiinnostavasti myös erilaisia parisuhteita, salaperäisen nuoren Reinon (Leif Wager) orastava kiinnostus Ilonaan (Liisa Tuomi), nuoren avioparin (Anja Kola, Tapio Nurkka) hämmentävä kainous, vanhenevan pariskunnan (Aku Peltonen, Lulu Paasipuro) suorapuheisuus ja avioeron partaalla häilyvä Maire Kytö (Ansa Ikonen), joka matkustaa rakastajansa Mauno Ismolan (Tauno Majuri) kanssa kohti pohjoista. Pikajuna pohjoiseen voidaan nähdä myös katastrofielokuvana, jossa kohtalo asettaa maalliset murheet oikeisiin mittasuhteisiinsa. Olisiko päättynyt sota läsnä juuri tässä kohtanomaisuudessa, ja trauman jälkeisessä päämäärättömyydessä? Tai siinä tavassa, jolla piinattu Reino valmistautuu kuolemaansa?

Tyylillisesti eniten film noiria muistuttaa Veikko Itkosen Silmät hämärässä (1952). Edvin Laineen Yhden yön hinta (1952) taas tuo mieleen toisen maailmansodan jälkeiset puolidokumentaariset rikoselokuvat, muun muassa Jules Dassinin ja Henry Hathawayn teokset. Kiinnostavaa oli nähdä kankaalta myös Laineen Kultainen kynttilänjalka (1946), jossa ohjaaja tekee hurjan näyttelijäsuorituksen rikollista taustaansa pakenevana johtaja Markus Hormina. Perinnöllisyyden ja sukurasitteen teema on suomalaisessa elokuvassa sitkeä, mutta tässä nuori polvi ei enää ole isiensä kirousten vallassa, ainakaan viimeisissä kuvissa, joissa astutaan kohti valoisampaa tulevaisuutta.