Ikuisten tähtien alla (1943)

Jean Cocteaun käsikirjoittama ja Jean Delannoyn ohjaama Ikuisten tähtien alla (L'Éternel retour, 1943) valmistui saksalaisten miehittämässä Ranskassa toisen maailmansodan aikana, ja Suomessa se sai ensi-iltansa huhtikuussa 1946. Televisiossa Ikuisten tähtien alla on nähty tiettävästi vain kahdesti, vuosina 1960 ja 1977. Omaperäinen melodraama ansaitsisi ehdottomasti uuden paluun, jo pelkästään siksi, että Cocteau on tässä käsikirjoituksessa rakentanut klassisen tarinaperinteen pohjalle samaan tapaan kuin hän sittemmin teki Kaunottaressa ja hirviössä (La belle et la bêt3, 1946). Vertauskuvallisuudessaan elokuva tuo mieleen myös Jacques Prévertin käsikirjoitukset, muun muassa Marcel Carnén Ikuisen rakkauden (Les visiteurs du soir, 1942) ja Jean Grémillonin ohjauksen Suudelma pimeässä (Lumière d'été, 1943).

Ikuisten tähtien alla alkaa Jean Cocteaun signeerauksella: tämä on hänen teoksensa. Olennaista on, että elokuvan alkuperäinen nimi L'Éternel retour pitäisi kääntää Ikuinen paluu. Nimi tuo mieleen Mircea Eliaden teoksen Ikuisen paluun myytti (Le mythe de l'éternel retour), joka ilmestyi vuonna 1949, kuusi vuotta Cocteaun ja Delannoyn elokuvan jälkeen. Ikuisen paluun ajatus on myyttinen, mutta se tunnetaan myös Friedrich Nietzschen ajattelusta, ja juuri Nietzscheen Cocteau viittaa elokuvan alussa nähtävässä johdantotekstissä. Nietzschelle, jos olen oikein ymmärtänyt, ikuinen paluu merkitsi pikemminkin ajatuskoetta, jonka oli tarkoitus kiinnittää huomiota elämiseen tässä ja nyt. Cocteaun käsikirjoitus ei käsittääkseni erityisen voimakkaasti kytkeydy Nietzscheen, joten on mahdollista, että viittaus on mukana vain miehitysajan tilanteen vuoksi, mahdollistamassa tarina, jonka voi tulkita vallitsevien olojen vertauskuvallieksi käsittelyksi. Cocteaun alkuteksti toteaakin, että nimi on lainattu Nietzscheltä, mutta elokuva haluaa kuvata sitä, miten ihmiset tietämättään elävät suuria tarinoita. Cocteaun kertomus pohjautuu Tristanin ja Isolden lemmentarinaan, vaikka päähenkilöiden nimet ovatkin Patrice (Jean Marais) ja Nathalie (Madeleine Sologne). Kuningas Marke on tässä Marc (Jean Murat), jonka kanssa Nathalie avioituu, mutta rakkaus Patriceen vie mukanaan.

Nathalie ja Patrice ovat molemmat orpoja. Patrice elää Frossinin perheessä, jonka isä Amédée (Jean d'Yd) kerää aseita, kunnostaa niitä ja nostaa seinälle koristeeksi. Vaimo Gertrude (Yvonne de Bray) pitää poikaansa Achillea (Piéral) lapsena. Achille on kääpiö, joka ensimmäisessä kohtaukessa on varastanut aseen ja ampunut koiran. Achille muistuttaa olevansa aikuinen, mutta tuntuu, että vanhemmat ajavat häntä ilkeän lapsen rooliin. Elokuvan arvioissa on usein viitattu vuoden 1943 poliittiseen kontektiin: Nathalie ja Patrice ovat komea pääpari, joka on kuin viittaus saman ajan saksalaisiin ihanteisiin. Nathalie on kaiken lisäksi norjalaista taustaa. Tähän nähden Achillen ilkeä hahmo on kuin rotuopillinen kannanotto. Toisaalta kuitenkin Cocteaun käsikirjoituksessa on ilmeistä, että Achillen käyttäytyminen on vanhempien ja ympäröivän kulttuurin tuottamaa. On myös selvää, ettei Nathalielle ja Patricelle ole paikkaa vallitsevassa yhteiskunnassa, ja Tristanin ja Isolden tarinan edellyttämällä tavalla he saavat toisensa vasta kuolemassa.

Ikuisten tähtien alla voidaan asettaa aikakauden kontekstiin. Marcin linna on saarella, jonne Patrice purjehtii rakastettuaan tapaamaan. Patrice yrittää epätoivoisesti nähdä rakastettunsa, mutta Achille haavoittaa häntä kohtalokkaasti. Elokuvan voi tulkita kuvaukseksi saksalaisten miehittämästä Ranskasta, jolla ei ole tulevaisuutta, muualla kuin tuonpuoleisessa. Patrice asettuu venevajaan odottamaan rakastettuaan, joka lopulta laskeutuu hänen vierelleen. Viimeisissä kuvissa vaja muuttuu temppeliksi. Orvoille rakastavaisille ei ole sijaa, ja Marcin on todettava tappionsa. Nuoret ovat saavuttamattomissa. Vaikka elokuva on valmistunut kuusi vuotta ennen Mircea Eliaden teosta, tulee kuitenkin mieleen, että elokuva kommentoi ajatusta ”historian terrorista”: viimeisessä kohtauksessa Patrice ja Nathalie vapautuvat menneisyyden ja tulevaisuuden painolastista.