Allan Dwanin ohjaama Heidi (1937) kuuluu Shirley Temple -elokuvien parhaimmistoon. Samaan hengenvetoon on todettava, ettei rima ole kovin korkealla, sillä Temple ei lopulta päässyt ykkösrivin ohjaajien elokuviin. Helmikuussa 2014 menehtynyt Temple teki merkittävän uran lapsitähtenä ja ansaitsi aikuisena elantonsa diplomaattina muun muassa Ghanassa ja Tšekkoslovakiassa. Heidin ohjaaja, kanadalaissyntyinen Allan Dwan (1885–1981) oli Hollywoodin tuotteliaimpia tekijöitä, jonka filmografia kattaa yli 400 nimikettä, monet toki 1910-luvun lyhytelokuvia. Heidi perustui sveitsiläisen Johanna Spyrin romaaniin, joka oli ilmestynyt alunperin jo 1880-luvulla. Orpotytön tarina on sittemmin elänyt monina filmatisointeina.
Heidi alkaa samalla tavoin kuin lukemattomat kirjallisuusfilmatisoinnit: valkokankaalla nähdään kirja, jonka lehdiltä elokuvan krediittitiedot avautuvat. Dwanin ohjaus perustuu Walter Ferrisin ja Julien Josephsonin käsikirjoitukseen, joka on yhdistelmä alkuperäisteosta ja Hollywood-konventioita. Muistaakseni jo D.W. Griffith totesi, että hyvä elokuva päättyy joko suudelmaan tai takaa-ajoon. Heidin lopussa nähdään talvinen takaa-ajo, jossa isoisä ja Heidi kiitävät Frankfurtin kaduilta maaseudun rauhaan.
Shirley Templen roolisuorituksen lisäksi mieleen jää isoisää esittävä Jean Hersholt, tanskalaissyntyinen näyttelijä, joka oli aikanaan esiintynyt mm. Erich von Stroheimin Ahneudessa (Greed, 1924). Erityisen silmiinpistävä on englantilaisen hovimestarin Andrewsin hahmo. Alkuperäisromaanissa ja muissa filmatisoinneissa hovimestari on Sebastian, mutta Twentieth-Century Foxilla oli käytettävissään Brightonissa syntynyt Arthur Treacher (1894–1975), joka tuli Hollywoodissa tunnetuksi ”täydellisenä hovimestarina”. Tuntuu, että Heidiin on tietoisesti rakennettu kohtauksia, joissa Treacher pääsee esittämään komedialliset kykynsä. Treacher oli ehtinyt esiintyä Templen kanssa jo aiemmin, ja samaan aikaan hän näytteli hovimestari Jeevesiä P. G. Wodehousen tarinoihin perustuvissa elokuvissa Thank You, Jeeves! (1936) and Step Lively, Jeeves (1937).
Nyt vasta ymmärrän: tästähän Stephen Fry on saanut innoitusta loistavaan Jeeves-tulkintaansa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti