Julien Duvivierin ohjaus
Suurten aavikkojen kansa (Marie Chapdelaine, 1934) on poikkeuksellinen elokuva siinä mielessä, että se sijoittuu kokonaisuudessaan ranskankieliseen Kanadaan, ja elokuva on myös kuvattu aidoilla paikoilla. Heti ei tule mieleen vastaavaa teosta 30-luvun Ranskasta.
Suurten aavikkojen kansa perustui Louis Hémonin suosittuun romaaniin. Hémon oli muuttanut Ranskasta Quebeciin 1911, asui aluksi Montrealissa ja työskenteli myöhemmin maatilalla, kunnes kuoli junaonnettomuudessa 1913. Romaani
Marie Chapdelaine ilmestyi postuumisti seuraavana vuonna, eikä Hémon koskaan ehtinyt nähdä ranskankielisen Kanadan ylistystään painettuna.
Suurten aavikkojen kansa on pesunkestävä melodraama: keskiössä on nuori nainen Marie Chapdelaine (Madeleine Renaud), joka ihastuu nuorukaiseen nimeltä François Paradis (Jean Gabin). Marie elää pienessä quebeciläisessä kylässä, jossa elämä on kovaa ja kiusaus lähteä kaupunkiin on suuri, varsinkin nuorten parissa. François on elämänsä järkestykseen saanut renttu, joka lähtee talveksi tukkimetsälle ja lupaa palata kevään tullen Marien luokse. Samaan aikaan Marieta liehittelee maaseudulle pyhittäytynyt Eutrope (Alexandre Rignault) ja kaupunkiin lähtöä tekevä Lorenzo (Jean-Pierre Aumont). Tarinan kliimaksi on joulukohtaus, jossa Marie lukee tuhat rukousta toivoessaan kevään saapuvan mahdollisimman pian, mutta pakkanen vie François'n ja sitä myötä lemmenhaaveet.
Ranskalaisille aikalaiskatsojille
Suurten aavikkojen kansa on epäilemättä tarjonnut eksotismia, mutta suomalaiselle maisemat ja tilanteet vaikuttavat tutuilta ja kotoisilta. Mitähän Suomessa ajateltiin, kun tämä teos nähtiin kankaalla keväällä 1939? Elokuvassa soudetaan joella, kävellään koivujen lomassa, lasketaan koskea, läiskitään hyttysiä ja tehdään metsätöitä. Erottavana tekijänä on kuitenkin uskonnon vahva rooli, ja Marie on hurskas katolinen. Maisemien ja tapojen korostaminen painottavat elokuvan etnografisuutta, mutta kiinnostavia moderneja häivähdyksiä vilahtaa kuvakielessä. Kun Marie muistelee François'ta, sekunnin murto-osan kestävät otokset näyttävät François'n katseen ja kevään kukat. Elokuvassa on yllättävän paljon taustaprojisointeja, jotka näyttävät aluksi tilanteilta, jotka on vain unohdettu kuvata Kanadassa, mutta yhtäkkiä projisointi saa runollisen muodon, kun taustat muuttuvat mielikuviksi ja talvimaisema vaihtuu kaupungin mainosvalojen loisteeksi.
Suurten aavikkojen kansa oli Julien Duvivierin ja Jean Gabinin ensimmäinen yhteinen elokuva. Yhteistyö huipentui kolme vuotta myöhemmin
Pepe le Mokoon (Pépé le Moko, 1937).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti