Jean Grémillonin viimeinen pitkä elokuva
L’Amour d’une femme (1953) ei saanut Suomessa ensi-iltaa, mutta sen nimen voisi kääntää
Naisen rakkaudeksi tai
Erään naisen rakkaudeksi. Tämän ranskalais-italialaisena yhteistyönä valmistuneen fiktion jälkeen Grémillon ohjasi enää lyhytelokuvia. On selvää, ettei
L’Amour d’une femme ole visuaalisesti niin onnistunut kuin aiemmat Grémillonin teokset, eikä käsikirjoituskaan ole paras mahdollinen. Teksti syntyi René Fallet’n, René Wheelerin ja Grémillonin yhteistyönä. Fallet ja Wheeler olivat edellisenä vuonna olleet kirjoittamassa Christian-Jacquen seikkailua
Kultainen tulppaani (Fanfan la Tulipe, 1952).
L’Amour d’une femme jatkaa siinä mielessä Grémillonin aiempaa tuotantoa, että se kuvaa vahvaa naishahmoa, samaan tapaan kuin
Madame X – uskoton nainen (L’étrange Madame X, 1951) ja
Intohimon kuilu (Pattes blanches, 1949). Tälläkin kertaa itsenäinen elämä ja itsenäiset ratkaisut osoittautuvat mahdottomiksi. Jos
Madame X tuntui kritiikiltä vallitsevaa sukupuolijärjestelmää kohtaan, samoja piirteitä on elokuvassa
L’Amour d’une femme,
mutta lopputulema on kuitenkin konventionaalinen. Elokuvan päähenkilönä
on lääkäri Marie Prieur (Micheline Presle), joka alussa saapuu
pienelle saarelle Bretagneen. Hän kohtaa ennakkoluuloja, sillä edeltävä
kunnanlääkäri on ollut harmaantunut herrasmies. Marie tutustuu
rakennustyömaan insinööriin André Lorenziin (Massimo Girotti), ja
vastusteltuaan aikansa Marie rakastuu. Elokuvassa on alusta lähtien
surumielinen tunnelma. Marien lähin ystävä on opettaja Germaine Leblanc
(Gaby Morlay), joka on elänyt kylässä hyvin yksinäistä elämää. Naisen
rakkaus törmää lopulta sukupuolen ja työn ylittämättömään muuriin:
Andrén rakennustyömaa siirtyy toisaalle, eikä hän voi ymmärtää Marien
ammatillista kutsumusta.
L’Amour d’une femme on melankolinen melodraama, jossa vahvat tunteet eivät kuitenkaan purkaudu. Grémillon jatkaa tässä Pohjois-Ranskan kuvausta, mutta koska elokuva on ranskalais-italialaista yhteistyötä, välillä tuntuu kuin oltaisiin Sisiliassa. Paolo Stoppa tekee roolin kylän pappina, ja hetken tuntuu, että Pohjois-Ranskan vanhoillinen elämä muuttuu Etelä-Italian kuvaukseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti