Cimarron (1960)

Edna Ferberin romaaniin perustuva Cimarron (1960) oli aiheen toinen filmatisointi. Ensimmäinen syntyi jo vuonna 1931, kaksi vuotta romaanin ilmestymisen jälkeen. Ferberin kynästä syntyivät niin ikään romaanit Teatterilaiva (Show Boat, 1926) ja Jättiläinen (The Giant, 1952), jotka molemmat tunnetaan myös elokuvaversioina. Tunnustan, ettei Cimarronia katsoessa Ferberin tuotanto ollut muistissa, mutta loppua kohden elokuva alkoi eeppisyydessään ja saagamaisuudessaan muistuttaa Jättiläistä, niin että piti tarkistaa krediittitiedot. Yhtäläisyyksiin voi vaikuttaa sekin, että kun MGM:n Cimarron valmistui George Stevensin Jättiläisen ensi-illasta oli neljä vuotta. MGM halusi varmasti hyötyä Warnerin menestyksestä.

Cimarron valmistui epäonnisissa merkeissä. Ohjaaja Anthony Mann ei saanut projektia luistamaan, ja MGM erotti hänet ennen kuvausten päättymistä. Hankkeen saattoi loppuun Charles Walters. Nyt katsottuna Cimarronista puuttuukin kaikki se, joka tekee Mannin 50-luvun westerneistä niin loistavia. Leikkausrytmistä ja luovasta tilankäytöstä ei ole tietoakaan. Oikeastaan Cimarronissa hämmästyttää se, ettei se enemmän hyödynnä maisemaa vaan joukossa on paljon studiolavasteissa tehtyjä täytekuvia.

Tarinan taustana on 1880-luvulla tapahtunut Oklahoma Land Rush, josta elokuva etenee ensimmäiseen maailmansotaan asti. Ytimessä on perheen kehitysdraama: alussa Sabra (Maria Schell) menee avioon Yancey Cravatin (Glenn Ford) kanssa. Lopussa Sabra menettää sekä miehensä että poikansa ja omistautuu lehtibisneksen rakentamiseen. Cimarron on yhdistelmä perhemelodraamaa, westerniä ja sukudraamaa, ja siinä on viittauksia niin 50-luvun nuoriso-ongelmaan kuin alkuperäisten amerikkalaisten muuttuvaan asemaankin.