Katsoin lentomatkalla Washingtonista Kööpenhaminaan Tomas Alfredsonin ohjaaman vakoilutrillerin Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja (Tinker, Taylor, Soldier, Spy, 2011), joka perustuu John le Carrén romaaniin. Dialogilla on kokonaisuuden kannalta ratkaiseva merkitys, ja tässä kyllä lentokoneen taustameteli teki seuraamisen hankalaksi - puhumattakaan siitä, että vastapäisen tuolin selkänojan vaatimattomassa ruudussa kuvakoko oli puristettu perinteiseen akateemiseen formaattiin. Tästä huolimatta elokuvan tunnelma teki vaikutuksen, ja teos täytyy ehdottomasti nähdä uudelleen. Kylmän sodan keskelle, 70-luvun alkuun, sijoittuva draama alkaa Budapestissä epäonnistuvasta operaatiosta, jonka vuoksi brittien salaisen palvelun esimies Control (John Hurt) joutuu vetätymään. Eläkkeelle vetäytynyt agentti George Smiley (Gary Oldman) palaa toimeen selvittämään, kuka brittien joukoista on Neuvostoliiton kätyri. Oldman tekee erittäin vakuuttavan roolin. Mieleen jää myös Alberto Iglesiasin hieno musiikki.
13. helmikuuta 2012
Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja (2011)
Katsoin lentomatkalla Washingtonista Kööpenhaminaan Tomas Alfredsonin ohjaaman vakoilutrillerin Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja (Tinker, Taylor, Soldier, Spy, 2011), joka perustuu John le Carrén romaaniin. Dialogilla on kokonaisuuden kannalta ratkaiseva merkitys, ja tässä kyllä lentokoneen taustameteli teki seuraamisen hankalaksi - puhumattakaan siitä, että vastapäisen tuolin selkänojan vaatimattomassa ruudussa kuvakoko oli puristettu perinteiseen akateemiseen formaattiin. Tästä huolimatta elokuvan tunnelma teki vaikutuksen, ja teos täytyy ehdottomasti nähdä uudelleen. Kylmän sodan keskelle, 70-luvun alkuun, sijoittuva draama alkaa Budapestissä epäonnistuvasta operaatiosta, jonka vuoksi brittien salaisen palvelun esimies Control (John Hurt) joutuu vetätymään. Eläkkeelle vetäytynyt agentti George Smiley (Gary Oldman) palaa toimeen selvittämään, kuka brittien joukoista on Neuvostoliiton kätyri. Oldman tekee erittäin vakuuttavan roolin. Mieleen jää myös Alberto Iglesiasin hieno musiikki.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Tässä eräs näkemys Alfredfsonin leffasta: 6. Tinker, Taylor, Soldier, Spy (2011). 31.1.2012. 9-.
Regi Tomas Alfredson.
Var mest imponerad av filmens arkitektoniska egenskaper, stämningen i London-miljöerna, både exteriört och inte minst interiört, den lugnt rörliga kameran, soundtracket som var helt magnifikt och då tänker jag på alla realistiska ljud också. Tidsdetaljerna. En fin stilstudie, i en film med ett centralt mysterium (mullvaden), som egentligen aldrig blir helt avklarat i den meningen att de personer som avhandlas fortfarande långt förbli mysterier för tittaren också efter det att sluttexterna rullat förbi. Det är kanske det som är det fina i kråksången, men också det svåra här, dvs det väldigt labyrintiska i intrig och filmberättande (med återblickar, flera tidsplan). Blir ju en oerhört fin översikt över brittiskt skådespeleri i dag detta, ett slags igenkänningseffekt där som kanske till en början lite stör filmupplevelsen. Har någon gång tänkt det att en film med helt anonyma skådisar och inga introtexter i början av filmen skulle vara det allra bästa, om man ser filmen som illusionsskapare. När en av huvudrollsinnehavarna, i realtid, är död redan innan hans namn syns i förhandstexterna, Mark Strong, som är mycket bra och en nyckelfigur i filmen, då förstår man ju att han kommer att "återuppväckas" genom filmens magi, dvs dess förmåga att fritt röra sig i olika tidsplan, plus att han kanske inte ens var död när man trodde att han är död. Gary Oldman är ju den som bär upp filmen, man kan jämföra hans tolkning här med Bill Nighy i Page Eight, en annan fin, ny spionthriller (i tv-format). Båda är formidabla, vem man tycker är bättre är väl närmast en smaksak, Oldman är mer minimalistisk i sitt utspel, kanske på så vis aningen effektivare.
Lähetä kommentti