Vaikka YLE Teema on esittänyt film noir -sarjoja koko 2000-luvun ajan, vielä on paljon sellaista, jota voisi milloin tahansa esittää. Tähän ryhmään kuuluu Anthony Mannin ohjaama ja Edward Smallin tuottama
Raw Deal (1948), napakka kolmiodraama. Elokuva alkaa vangitsevasti: hautajaisasuun sonnustautunut Pat (Claire Trevor) ajaa vankilan portista sisään, ja ääniraidalla kuullaan Patin preesens-muotoista tilitystä. Hän huomaa oitis, että vankilassa istuvan poikaystävän Joe Sullivanin (Dennis O'Keefe) luota astelee ulos toinen nainen, sosiaalityöntekijä Ann (Marsha Hunt), joka on yrittänyt ymmärtää vankilaan joutuneen Joen (oletettua) onnetonta lapsuutta. Eipä aikaakaan, kun Joe karkaa vankilasta ja sieppaa pakomatkalle mukaansa kummatkin naiset. Tarina tuntuu ennustettavalta ja puolivälissä mielenkiinto hetkeksi notkahtaa, mutta muutama nokkela käänne palauttaa katsojan valppauden. Joen vankilapaon taustalla on sadistinen Rick Coyle (Raymond ”Ironside” Burr), jonka kanssa ennen pitkää syntyy kohtalokas välienselvittely. Lopputulos on helppo arvata, mutta toisaalta film noir onkin rituaali.
Raw Deal jää mieleen sekä äänen että kuvan ansiosta. Jo alusta lähtien Patin kertojaääni virittää elokuvaan mystisen tunnelman, jota Paul Sawtellin musiikki säestää. Ääniraidasta rakentuu soundscape, joka piirtää esiin sellaistakin ympäristöä, jota kuva ei koskaan paljasta. Esimerkiksi vankilakohtauksessa taustalla kuullaan ratapihan ääniä, vaikkei ulkopuolista tilaa juurikaan katsojalle näytetä. Mutta erityisen vaikuttavaa on unkarilaissyntyisen John Altonin (alk. Johann Altmann) kuvaus. Maaginen on lopun kohtaus, jossa Pat salaa Joelta tosiasian, että Ann on joutunut Rick Coylen käsiin. Pat ja Joe ovat jo lähtemässä laivalla kohti Panamaa – ja onnellista perhe-elämää. Kello käy vääjäämättömästi, mutta Patin on pakko tunnustaa. Samalla hän ymmärtää, ettei yhteinen tulevaisuus voi koskaan onnistua. Altonin mestarilaukauksia ovat profiilikuva Patista kellon vieressä ja, hetkeä myöhemmin, Patin heijastus tikittävän kellon lasipinnalla.
Vaikka YLE Teema on esittänyt film noir -sarjoja koko 2000-luvun ajan, vielä on paljon sellaista, jota voisi milloin tahansa esittää. Tähän ryhmään kuuluu Anthony Mannin ohjaama ja Edward Smallin tuottama Raw Deal (1948), napakka kolmiodraama. Elokuva alkaa vangitsevasti: hautajaisasuun sonnustautunut Pat (Claire Trevor) ajaa vankilan portista sisään, ja ääniraidalla kuullaan Patin preesens-muotoista tilitystä. Hän huomaa oitis, että vankilassa istuvan poikaystävän Joe Sullivanin (Dennis O'Keefe) luota astelee ulos toinen nainen, sosiaalityöntekijä Ann (Marsha Hunt), joka on yrittänyt ymmärtää vankilaan joutuneen Joen (oletettua) onnetonta lapsuutta. Eipä aikaakaan, kun Joe karkaa vankilasta ja sieppaa pakomatkalle mukaansa kummatkin naiset. Tarina tuntuu ennustettavalta ja puolivälissä mielenkiinto hetkeksi notkahtaa, mutta muutama nokkela käänne palauttaa katsojan valppauden. Joen vankilapaon taustalla on sadistinen Rick Coyle (Raymond ”Ironside” Burr), jonka kanssa ennen pitkää syntyy kohtalokas välienselvittely. Lopputulos on helppo arvata, mutta toisaalta film noir onkin rituaali.
Raw Deal jää mieleen sekä äänen että kuvan ansiosta. Jo alusta lähtien Patin kertojaääni virittää elokuvaan mystisen tunnelman, jota Paul Sawtellin musiikki säestää. Ääniraidasta rakentuu soundscape, joka piirtää esiin sellaistakin ympäristöä, jota kuva ei koskaan paljasta. Esimerkiksi vankilakohtauksessa taustalla kuullaan ratapihan ääniä, vaikkei ulkopuolista tilaa juurikaan katsojalle näytetä. Mutta erityisen vaikuttavaa on unkarilaissyntyisen John Altonin (alk. Johann Altmann) kuvaus. Maaginen on lopun kohtaus, jossa Pat salaa Joelta tosiasian, että Ann on joutunut Rick Coylen käsiin. Pat ja Joe ovat jo lähtemässä laivalla kohti Panamaa – ja onnellista perhe-elämää. Kello käy vääjäämättömästi, mutta Patin on pakko tunnustaa. Samalla hän ymmärtää, ettei yhteinen tulevaisuus voi koskaan onnistua. Altonin mestarilaukauksia ovat profiilikuva Patista kellon vieressä ja, hetkeä myöhemmin, Patin heijastus tikittävän kellon lasipinnalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti