Ihmismetsästys (1941)

Fritz Lang ohjasi vuonna 1941 Geoffrey Householdin jännitysromaaniin Rogue Male perustuvan trillerin Ihmismetsästys (Man Hunt), juuri parahiksi tilanteessa, jossa Hollywood alkoi ottaa voimakkaammin kantaa Euroopassa käytävään sotaan. Alussa nähdään elokuvan kuuluisimmat kuvat, metsästäjä - joka myöhemmin identifioidaan kapteeni Alan Thornikeksi (Walter Pidgeon) - asettuu väijymään saalistaan, ja kiikarikiväärin tähtäimeen osuu itse Adolf Hitler. Ensimmäinen tähtäys tapahtuu ilman patruunaa, mutta pienen epäröinnin jälkeen metsästäjä laittaa kovat piippuun. Juuri kun laukaus on lähtemässä, saksalaiset sotilaat ehtivät väliin ja vangitsevat metsästäjän. Alku saa vahvistusta myöhemmin siinä mielessä, että lopussa Thorndike kertoo lähteneensä liikkeelle metsästäjän jännityksen palosta, mutta huomattuaan olevansa lähellä saalistaan päättäneensä sittenkin ampua. Se, että Hitler on alussa vain aatelisen suurriistanmetstäjän harjoitusmaali, urheiluhengessä tehdyn tempauksen kohde, voidaan tulkita poliittiseksi kommentiksi siitä, ettei Hitlerin valtaannousua otettu tarpeeksi vakavasti. Ihmismetsästys-elokuvan alkutilanne on kuin history-what-if-harrastajien muistikirjasta: mitä jos salamurhaajat olisivat sittenkin onnistuneet Hitlerin surmaamisessa jo ennen kuin katastrofi ehti mennä liian pitkälle?

Ihmismetsästyksen nimi viittaa metsästämiseen usealla tasolla. Metsästämisen tai vainon kohteeksi ei lopulta päädy Hitler vaan metsästäjä itse, ja koko loppuelokuva kertoo siitä, miten natsit jahtaavat Thorndikea Englannissa saadakseen häneltä tunnustuksen, jota voitaisiin käyttää lyömäaseena Iso-Britanniaa vastaan. Tosin lopussa kun saksalaiset uhoavat ylittäneensä Puolan rajan, tällä asialla ei välttämättä enää olisi kovinkaan suurta merkitystä. Metsästyksen teema tulee esiin myös toisessa merkityksessä, sillä heti avauskohtauksen jälkeen näkökulma siirtyy saksalaisten puolelle ja katsojalle esitellään aristokraattinen natsiupseeri (George Sanders), joka tuntee Thorndiken. He ovat kohdanneet aiemmin Keniassa ja brittiläinen metsästäjä on jäänyt saksalaisen kollegan mieleen. George Sanders on, kuten aina, erinomainen natsiroolissa ja saksan kielikin sujuu uskottavasti. Myöhemmin kilpaileva metsästäjä nähdään tositoimissa, pyydystämässä Thorndikea Lontoossa, majuri Quive-Smith -nimisenä. Thorndiken ja Quive-Smithin kamppailu saa sivilisaatioiden taistelun piirteitä, sillä kumpikin viittaa tavan takaa kultivoituneisiin tapoihin, niin brittiläiseen kuin saksalaiseenkin sivistyneistöön. Lopussa Thorndike palautuu jonkinlaisen primitiivisen metsästysvietin tasolle ampuessaan saksalaisen kilpakumppaninsa jousipyssyllä.

Thorndike saa takaa-ajon aikana apua lontoolaiselta työläistytöltä Jerry Stokesilta (Joan Bennett), mikä antaa koko elokuvalle Pygmalion-vivahteen. Quive-Smith väläyttää yli-ihmismentaliteettiaan väheksymällä Jerryä, mutta kovin vahvaa sidosta ei Thorndikeltakaan heru. Jerryn rakkaus jää yksipuoliseksi, ikään kujin välineeksi niiden päämäärien hyväksi, joita Thorndike lähtee viimeisissä kuvissa edistämään. Miehen ja naisen suhteen epätasapainoinen kuva on elokuvan vaikeimmin nieltäviä ratkaisuja, varsinkin kun siihen on yhdistetty ammottava - ja nähtävästi ylittämätön - sivistyskuilu. Ehkäpä henkilökohtaisten tunteiden uhraukseen viittaa se, että Thorndike käyttää lopussa tappavan nuolensa kärkenä Jerrylle alunperin lahjoittamaansa amorin nuolta...

Ihmismetsästyksen roolisuorituksista voi vielä mainita John Carradinen pelottavan natsikätyrin ja Roddy McDowallin esittämän laivapojan. Pitkän uran tehnyt McDowall esiintyi sittemmin muun muassa Oktavianuksena Mankiewiczin Kleopatrassa (Cleopatra, 1963), Matteuksena George Stevensin spektaakkelissa Mies Nasaretista (The Greatest Story Ever Told, 1965) ja Corneliuksena Franklin J. Schaffnerin Apinoiden planeetassa (Planet of the Apes, 1968).