Bobrikov ja kiviriippa

Harvoin on Kreikka kuumentanut tunteita yhtä paljon kuin näinä ankeina aikoina. Keskustan puheenjohtaja kutsuu Kreikkaa kiviriipaksi ja hänen perussuomalainen kollegansa ristii Kreikan kriisiä ratkovan EU-komissaarin Bobrikoviksi.

*

Kaksi sataa vuotta sitten Euroopan avainkysymys oli Kreikan vapaus. Nyt kiinnostavat vain Kreikan vakaus – ja sen hinta.

Suomessa seurattiin 1800-luvun alussa Kreikan itsenäisyystaistelua herkeämättä. Kun Suomi valmistautui elämään Venäjän ikeessä, Kreikassa suunnitteltiin kapinaa osmaneja vastaan. Maaliskuussa 1821 piispa Germanos nosti salkoon kapinallisten tunnusmerkin, sinisen lipun, jossa oli valkoinen risti. Toukokuussa 1848 vedettiin Suomessa salkoon valkoinen lippu, jonka keskellä komeili sininen risti. Kreikan ja Suomen kohtalot ovat lähellä toisiaan, jos niin halutaan. Kreikka itsenäistyi vuonna 1829, Suomi 88 vuotta myöhemmin.

Kun ensimmäinen sortokausi alkoi helmikuussa 1899 ja näkymät Suomessa synkkenivät, voimaa ammennettiin historiasta. Sanomalehdistössä kerrottiin, miten urhea Kreikan kansa oli muinoin taistellut persialaisia vastaan. Jean Sibelius sävelsi Ateenalaisten laulun, joka ihannoi helleenien puolustustahtoa.

Viikko helmikuun manifestin allekirjoittamisen jälkeen Kaiku-lehti uutisoi Kreikan vapaussodan veteraanin kenraali Coroneosin kuolleen Ateenassa 91-vuotiaana. Kenraalia oli houkuteltu Egyptiin sotajoukkoja uudistamaan, mutta tämä oli vastannut ykskantaan: ”Oikea sotilas ei myö miekkaansa, mutta hän tarjoo sen käytettäväksi siellä, missä jonkun kansan vapaus tai isänmaan kunnia on kysymyksessä.”

En väitä, että historia oikeuttaisi Kreikan holtittoman taloudenpidon. Ehkä Kreikka on ”kiviriippa”, jos EU nähdään vain talousliittona. Jos sen halutaan olevan muutakin, tilanne on toinen. Ajatellaanpa, jos Euroopan museot joutuisivat maksamaan korvauksen kaikista niistä kreikkalaisista maljakoista, patsaista, rakennuksista ja muusta historiallisesta pääomasta, joka vuosisatojen mittaan on rahdattu pois maasta. Silloin vakuudet olisivat jo koossa.

*

Mutta mitä ihmettä Kreikalla ja Bobrikovilla on tekemistä toistensa kanssa? Miksi ketään pitäisi tänä päivänä kutsua ”Bobrikoviksi”?

Epäilemättä puoluejohtajan tietoisena tarkoituksena on ollut rinnastaa kaksi aikakautta, autonomian aika, jolloin Suomi oli Venäjän suuriruhtinaskunta, ja nykyhetki, jossa Suomi on Euroopan Unionin jäsenenä isomman kokonaisuuden osa. Rinnastuksen hämäränä tausta-ajatuksena väikkyy oletus itsenäisemmästä Suomesta EU:n ulkopuolella.

Kurkistus nettiin osoittaa, että ”Brysselin Bobrikovia” on jo ehditty pitää ”loistavana rinnastuksena”. Molemmat sanat alkavat toki b-kirjaimella, mikä antaa häivähdyksen runoutta politiikan paperinmakuiseen kieleen, mutta muutoin vertauskuva ontuu kuin 30-vuotisen sodan välskäri. Kenraalikuvernööri Nikolai Ivanovitš Bobrikov henkilöi 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Venäjän vallan tiukkenevaa otetta, yhtenäistämispolitiikkaa – ja hän oli itse sortotoimien keskeisiä arkkitehteja. En pysty näkemään bobrikovilaisuuden häivääkään suomalaisten itsensä valitsemassa EU:n virkamiehessä.

Politiikassa kaksi keinoa on ylitse muiden, sanat ja teot. Olennaista on, että sanatkin ovat tekoja, jotka vaikuttavat ja jäävät elämään.

Oikea Bobrikov päätti lopulta päivänsä onnettomasti, poliittisen murhan uhrina. Jo siksi sanaleikkien ja sutkautusten merkityksiä kannattaa pohtia, poliitikon erityisesti.

(julkaistu Turun Sanomissa 28.2.2012)