Kuolema Venetsiassa (1971)

Luchino Viscontin Kuolema Venetsiassa (Morte a Venezia/Death in Venice, 1971) alkaa aamunkoitteessa. Gustav Mahlerin viidennen sinfonian Adagietto soi taustalla, kun höyrylaiva lipuu kohti nousevan auringon kultaamaa Venetsiaa. Myöhemmin paljastuu, että Mahlerin musiikki edustaa elokuvan päähenkilön, säveltäjä Gustav von Aschenbachin (Dirk Bogarde) luomistyötä. Aschenbach siirtyy gondoliin ja suuntaa Lidoon, hotelliinsa, joka on legendaarinen Hotel des Bains. Juuri tässä, vuonna 1900 rakennetussa hotellissa Kuolema Venetsiassa tarinan kirjoittaja Thomas Mann viipyi vuonna 1911. Samassa paikassa Sergei Djagilev kuoli elokuussa 1929. Vuonna 2011 hotelli on muutettu luksusasunnoiksi.

Djagilev lähti Venetsiaan vastoin lääkärinsä ohjeita, mutta Aschenbach on tullut paikalle juuri terveydellisistä syistä, kohentamaan oloaan meren tuntumassa. Venetsia on pakopaikka, mutta lopulta siitä tulee sairauden ja kuoleman maisema, kun koleraepidemian eteneminen valkenee Aschenbachille. Thomas Mannin novellissa Aschenbach on kirjailija, mutta käsikirjoittajat Visconti ja Nicola Badalucco ovat tehneet hänestä säveltäjän. Ratkaisu on samanlainen kuin Max Ophülsin elokuvassa Kirje tuntemattomalta naiselta (1948), jossa Stefan Zweigin hahmottelemasta kirjailijasta tehtiin muusikko. Ophüls perusteli ratkaisua musiikin elokuvallisuudella: soiva, akustinen maailma saatiin paremmin esiin kuin kirjallinen. Tämä toimii myös Viscontin tulkinnassa, joka on alusta lähtien musiikin rytmittämää.

Tarinaa puhkovat takautumat, joissa kuvataan Aschenbachin henkilökohtaista tragediaa, avioliittoa ja lapsen kuolemaa, epäonnistumista säveltäjänä - ja kauneuden tavoittelua. Pakenevan kauneuden tavoitteluun liittyy myös Aschenbachin pakkomielle seurata puolalaista nuorukaista, Tadzioa (Björn Andrésen), joka viimeisissä kuvissa kävelee kohti merta samaan aikaan, kun Aschenbach tekee kuolemaa, hiusvärin valuessa ja keinotekoisen ehostuksen paljastuessa illuusioksi.

Burt Lancaster oli tiettävästi kiinnostunut Aschenbachin roolista, mutta en tiedä, mitkä ratkaisut johtivat Dirk Bogarden valintaan. Olen aina kokenut, ettei Bogarde ollut paras mahdollinen valinta. Aschenbachissa on liikaa karikatyyrinomaista hajamielistä professoria. Roolityön aikaan Bogarde oli 50-vuotias, uransa huipulla, mutta ehkä vuonna 1913 syntynyt Lancaster olisi tuonut rooliin enemmän syvyyttä. Lancaster pääsi tosin ikääntyvän professorin rooliin vähän myöhemmin Viscontin elokuvassa Intohimo ja väkivalta (Gruppo di famiglia in un interno, 1974).

Kaikesta tästä huolimatta Kuolema Venetsiassa on visuaalisesti vaikuttava, Pasqualino De Santisin upeasti kuvaama, musiikillinen elokuvanovelli, joka kestää katsomista.

Lopuksi tietokilpailukysymys: Mikä yhdistää Luchino Viscontin elokuvan Kuolema Venetsiassa ja Liisa Helmisen Pelikaanimiehen (2004)? Oikea vastaus: ruotsalainen Björn Andrésen, joka Viscontin elokuvassa esitti Tadziota ja Helmisen elokuvassa pianistia. Andrésen on sittemmin esiintynyt myös Wallander-sarjassa.