Tarkoitus oli jatkaa Henri-Georges Clouzot'n elokuvien katselmusta, mutta päädyimmekin valitsemaan Clint Eastwoodin Gran Torinon (2008), joka on pitkään odottanut vuoroaan ja joka on toistaiseksi jäänyt näkemättä. Eastwood esittää itse Walter Kowalskia, Korean sodan veteraania, jonka puoliso on elokuvan alussa kuollut. Omista lapsistaan hän on vieraantunut, ja vähitellen naapurin aasialainen perhe tulee tutummaksi ja tutummaksi. Amerikkalaisesta suburbiasta Gran Torino rakentaa tylyn, melkein karikatyyrinomaisen kuvan: jalankulkija on luuseri, joka syyttä suotta antautuu vaaraan. Viranomaiset tulevat paikalle vain toteamaan tilanteen, kun todellisuudessa jokaisen pitää selvitä omillaan. Tämän yksinäisyyden vastapainoksi nousee Kowalskin ja nuoren Thaon ystävyys ja solidaarisuus. Jos yhteiskuntakuva on karikatyyri, se palvelee tarkoitusta, ajatusta siitä, että jokainen ihmissuhde on sittenkin ratkaiseva. Tähän viittaa myös loppuratkaisu, jonka tarkoitus on vain estää koston kierteen jatkuminen.
Gran Torino tarjoaa hienovaraista ironiaa paitsi ytimekkäässä dialogissaan myös asetelmassa, joka leikittelee Eastwoodin kivikovalla tähtikuvalla. Lopussa tähti ei kuitenkaan osoittaudu Likaiseksi Harryksi, joka poistaa yhteiskunnasta saastan, vaan vanhukseksi, joka tekee viimeisen palveluksen niille, joista välittää. Kowalskin tarkkaan vaalima auto, Gran Torino, siirtyy maahanmuuttajanuorelle. Auto on jälleen kerran vapauden symboli, mutta ratkaisu on vastustamaton.
Jos Gran Torino jää Eastwoodin viimeiseksi elokuvaksi, se on kieltämättä hieno tapa lopettaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti